McLaren-pomo Lewis Hamiltonista: "Emme selvästikään olleet yhtä mieltä"

McLarenin tallipäällikkö Martin Whitmarsh vannoo, että hän ei kanna kaunaa Lewis Hamiltonin päätöksestä jättää talli taakseen ja siirtyä Mercedekselle kolmevuotisella sopimuksella. Salaliittoteoreetikot ovat esittäneet, että taustalla päätöksessä on ainoastaan rahanhimo ja/tai Hamiltonin managerin Simon Fullerin painostus.
– Jos kysymys on, että ”syytänkö 19:ää (manageriyhtiötä)?”, vastaus on ”ei”, Whitmarsh vakuuttaa Sky Sportsille.
– Lewis on suuri ajaja, mutta hänen on tehtävä päätöksiä elämästään. Meillä oli paljon keskusteluita, kävimme läpi paljon yksityiskohtia ja laadimme useita monimutkaisia sopimuksia. Me neuvottelimme monista yksityiskohdista ja vapauksista – me teimme erittäin hyvän kaupallisen tarjouksen.
– Allekirjoitukseen tarvitaan kuitenkin kaksi ja lopulta me emme selvästikään olleet yhtä mieltä ehdoista.
Whitmarsh sanoo Sergio Perezin olevan kaikkea muuta kuin lohdutuspalkinto kisassa Hamiltonin palveluksista.
– Meillä on Jenson Buttonin muodossa maailmanmestari, joka on voittanut 14 osakilpailua ja sitten tämä jännittävä nuori latino. Kun hänet tapaa, hän on jännittävä, hurmaava, nöyrä ja syvästi nälkäinen. Hän tulee mukaan voittaakseen ensi vuonna maailmanmestaruuden.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan