Schumin moka aiheutti hilpeyttä – "V*ttu, täytyy aloittaa ruudusta 25"

Saksalainen Auto Motor und Sport ei tuntenut sääliä Michael Schumacheria kohtaan, mestarin sekoiltua Unkarin GP:ssä. Schumi ajoi lämmittelykierroksen jälkeen Heikki Kovalaisen lähtöruutuun (19:s) ja jätti omansa (17:s) tyhjäksi. Lehti antoi Mercedes-kuskin kokonaissuoritukselle arvosanaksi 3/10.
Lehden haastattelema Kovalainen kertoo huomanneensa vahingon heti kättelyssä.
– Joo, Michael ei ollut oikealla paikalla. Ja Vitali (Petrov) ohitti minut. Kerroin saman tien tallille, että Michael on väärässä paikassa, Caterham-kuski hymyili.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että starttia tullaan lykkäämään. Sanoin myös siitä tiimilleni. Toivoin, että (kisajohtaja) Charlie Whiting sattuisi kuuntelemaan. Se huomattiinkin saman tien.
Samaisessa haastattelussa mukana ollut HRT-kuljettaja Pedro de la Rosa oli suorasanaisempi.
– Joo, oli se tosi hassua, espanjalainen kommentoi lehden ihmetellessä kuinka harva vaikutti ymmärtäneen nimen omaan Schumin parkkeeranneen autonsa väärin alun perin.
– Minä vain ajattelin, että ”V*ttu, (Charles) Pic on minun paikallani ja minun täytyy aloittaa ruudusta 25″.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat