Brundle yhtä mieltä Räikkösen kanssa – "Ajajia muistutetaan jatkuvasti siitä"
Kuten Kimi Räikkönen on nostanut esille useampaankin otteeseen viime aikoina, tällä kaudella ensimmäisellä kierroksella jo ratkaistaan paljon, arvioi ex-kuski Martin Brundle.
– Yksi tämän tiukan ja vaikeasti ennakoitavan kauden sivutuote on se, että ajajia muistutetaan jatkuvasti siitä, että muutaman sijan saanti ensimmäisellä kierroksella on ratkaisevaa, Brundle sanoo Sky Sportsin Silverstone-analyysissään.
– Me olemme nähneet erittäin aggressiivista ajoa, joka valitettavasti sisälsi (Romain) Grosjeanin vaurioittamassa etusiipeään Paul di Restan Force Indiaan, mikä tosiasiallisesti tarkoitti, että nuoren skotin kisa oli ohi neljännessä mutkassa.
Vaikka Lotus tällä hetkellä kenties ei kaikkein nopein auto olekaan viikonlopun aikana, Brundle uskoo yhä voittoon.
– Grosjeanin nousu ja Räikkösen vahva vauhti osoitti jälleen kerran, että Lotuksella on potentiaalisesti voittaja-auto, elleivät he tipu sellaisten tallien kuin Red Bullin ja Ferrarin kehitysvauhdista.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki