Hirvonen ei ollut pettynyt – "Hieno kokoelma kakkossijoja"

Citroën ajoi helppoon Uuden-Seelannin MM-rallin kaksoisvoittoon. Tallimääräyksen turvin maalin sai kruisailla Sebastien Loeb ykkösenä.
– Jälleen kerran olosuhteet olivat vaikeat, mutta onnistuimme varmistamaan kaksoisvoiton. Olen erittäin iloinen, että voin mennä lomalle turvallisessa johdossa mestaruussarjassa!, Loeb kommentoi tallin tiedotteessa.
– On totta, että ensimmäinen puolikas kautta on ollut fantastinen – viisi voittoa seitsemästä rallista.
Mikko Hirvonen sanoo, että hopea ei ole häpeä.
– Päivä ei ollut kovin jännittävä, mutta meidän täytyi pysyä tarkkana ja varoa virheitä. Tulos on jälleen hyvä tallille ja lopettaa ensimmäisen osa kautta, jonka aikana olen oppinut paljon. Olen tyytyväinen kuinka ensimmäiset seitsemän rallia ovat menneet. Olen taistellut voitoista toistuvasti ja se tuntuu hyvältä.
– Minulla on nyt hieno kokoelma kakkossijoja, joten aloitan toisen puolikkaan kautta toivoen joitakin voittoja.
Loeb otti vielä kisan päättäneellä Power Stagella yhden pisteen. Ykköseksi ajoi Jari-Matti Latvala ja toiseksi Petter Solberg.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”