Ruotsalaistähti Ericsson Monacon menestyksestä: "Käytämme tätä käännekohtana"

GP2-sarjan ruotsalaistähti Marcus Ericsson on kärsinyt vaikeasta alkukaudesta, mutta Monacossa tilanne näyttää muuttuneen; iSport-kuljettaja ajoi toiseksi jääden kisan voittaneesta Addaxin Johnny Ceccottosta ainoastaan puoli sekuntia.
Ennen kauden alkua Ericsson uhosi olevansa kärjessä sarjassa ja nyt uskoo, että parempaa onkin tulossa.
– Me käytämme tätä nyt käännekohtana, kumlalainen sanoo Aftonbladetille.
– Minusta minä tein kaiken oikein. Sain hyvän startin, meillä oli hyvin vauhtia ja olen kai hieman pettynyt, että en saanut paalua aika-ajoissa, sillä silloin olisin voittanut melko helposti, 21-vuotias jatkoi.
Kysyttäessä mikä Monacossa toimi paremmin kuin alkukaudella, Ericsson epäili radan ominaisuuksia.
– Hyvä kysymys – vaikea sanoa. Heti ensimmäiseltä kierrokselta alkaen tuntui hyvältä ja Monaco on kuljettajan rata, täällä ajajan taidot korostuvat. Meillä on ollut ongelmia sekä auton että ajamisen kanssa tähän mennessä, joten on erityisen hienoa onnistua juuri Monacossa.
Ruotsalaisen pisteet tulivat kauden kannalta kreivin aikaan, sillä 24 kilpailusta on ajettu jo yhdeksän ja sarjakärkenä olevalla Davide Valsecchilla on 141 pistettä, kun taas Ericsson on 12:s 26 pisteen voimin.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen