Miten käy Valtteri Bottaksen? – "Frank Williams voi olla säälimätön"

David Coulthard muistetaan ennen muuta urastaan McLarenilla, mutta hän – kuten nyt Suomen F1-tulevaisuus Valtteri Bottas – tuli aikanaan F1-sarjaan Williams-tallissa. Viime viikonloppuna ensimmäisen voittonsa kahdeksaan vuoteen ottaneen tallin päällikkö Sir Frank Williams on Coulthardille erittäin rakas hahmo.
Skotti kuitenkin kertoo, että Sir Frankin pehmeä puhe ja tyyni olemus on pettävää. Pinnan alla on kivikova kilpa-ajaja ja oman menestyksensä luoja.
– Frank voi olla myös säälimätön. Muistan kun tein suullisesti sopimuksen kahdesta vuodesta hänen kanssa kausiksi 1995 ja 1996. Saavuin allekirjoittamaan papereita vain huomatakseni, että hän oli muuttanut mieltään. Sainkin yhden vuoden sopimuksen. Hän ei häpeillyt sitä tippaakaan, Coulthard kirjoittaa The Telegraphin kolumnissaan.
Vuonna 2010 Williamsin muistetaan myös jättäneen yllättäen jatkamatta Nico Hülkenbergin sopimusta, vaikka saksalainen otti tallin ensimmäisen paalupaikan vuosiin Brasilian GP:ssä.
– Paddockilla Frank on yksi harvoista ihmisistä, jotka myöntävät johtaneensa sinua harhaan ja sanovat kasvokkain, että syy siihen oli tallin etu – kaikkien satojen ihmisten etu Grovessa (tehtaalla). Sitä vastaan on vaikea esittää väitteitä.
– Minä en sano tätä vihjatakseni, että hän on kaksinaamainen – päin vastoin. Minusta se on hyve. Talli tulee Frankille aina ensimmäisenä ja minä olin valtavan onnellinen kaikkien heidän puolestaan sunnuntaina.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Max Verstappen Espanjan GP:n voittoon – onko Mercedes palannut kärkikahinoihin?
- Max Verstappenilta aggressiivista puolustamista Espanjan lähdössä – lauantain sensaatiokuskin kisa pilalla
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Isoja kaloja perällä ja sateen uhka – tässä Espanjan GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä
- Tässä syy Fernando Alonson huonolle aika-ajolle – ”Toinen sija oli silti mahdollinen”
- EK18: Sardinian MM-rallissa varmistelun makua – Hyundai-kuski joutui keskeyttämään
- Red Bullin uusi autopaljastus aiheuttaa kauhua kilpailijoissa – ”Ei tuota voi kopioida”
- Valtteri Bottas kiistää Mercedeksen George Russellin väitteen – ”Se on paljon haastavampaa”
- EK11: Esapekka Lapilla loppuivat renkaat – Kalle Rovanperä varmistelee jo torjuntavoittoa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- EK10: Esapekka Lapin voittotaisto vaikeutui rengasrikon myötä – Ott Tänak joutui keskeyttämään
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Red Bull -pomo tylyttää Sergio Perezin mestaruushaastoa – ”Se on jo ohi, Max ei koskaan nähnyt häntä uhkana”
- Mureneeko Red Bullin mestaritalli sisältäpäin – tallin tekniikkaguru jättää paikkansa välittömästi
- F1-kuljettaja rysäytti kovaa ulos harjoituksissa – sessio keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä