F1-yhtiön tuleva hallituksen pj.: "Ecclestone pitää pystyä korvaamaan 24 tunnissa"
Kuten jo aiemmin uutisoimme, Nestlen hallituksen puheenjohtaja Peter Brabeck-Lemathe on nousemassa F1-sarjan emoyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Siirto tapahtuu yhtiön pörssilistautumisen jälkeen.
– Se on totta, itävaltalainen sanoi Kleine Zeitungille.
– Jos Formula 1:stä tulee julkinen yhtiö, on tärkeää, että puheenjohtaja on itsenäinen, hän jatkoi.
Brabeck-Lemathe vakuutti, että Bernie Ecclestone pysyy yhtiön toimitusjohtajana, mutta myös korosti, että varasuunnitelma on oltava valmiina.
– Me totisesti toivomme, että Bernie pysyy terveenä pitkään ja jatkaa työtään. Olen nyt jo vaikuttunut hänen työstään.
– Mutta tietenkin hallituksen tehtävä on huolehtia jatkuvuudesta. Nestlellä olen aina huolehtinut siitä, että jokainen johtoryhmässä voidaan korvata 24 tunnin sisällä. Meidän täytyy siis miettiä miten korvaamme myös Bernie Ecclestonen.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
Kuten jo