Rubens Barrichello on paljastanut, että Ferrari ”uhkasi” häntä Itävallan osakilpailussa 2002. Barrichello ei kerro minkälaisesta uhkauksesta oli tarkalleen kyse, mutta vaikuttaa vihjaavan, että pelissä oli hänen uransa.

Kyseinen osakilpailu muistetaan siitä, että silloinen Ferrari-pomo Jean Todt antoi määräyksen Barrichellolle päästää Michael Schumacher ohi viimeisellä kierroksella.

– Se oli kahdeksan kierrosta sotaa. On hyvin epätavallista, että menetän malttini, mutta tällöin kiljuin radiossa. Painoin eteenpäin loppuun asti sanoen, että en päästä häntä ohi, Barrichello sanoi brasilialaiselle Globo Esportelle.

– Sitten he sanoivat jotakin paljon yleisempää. En voi kertoa mitä sanottiin, mutta se oli uhkauksen muodossa ja sai minut ajattelemään uudelleen elämääni, sillä minulle ajaminen oli niin upeaa, brassi kuvailee epämääräisesti.