Lewis Hamiltonin jatko alkaa selvitä – "En tarvitse suostuttelua"
Lewis Hamilton lupasi ennen kauden alkua kertovansa uransa jatkosta ensimmäisen neljän kisan jälkeen. Nyt osakilpailuita takana on kolme ja britti kertoo, että McLaren on yhä hänen mieleensä, kertoo The Sun.
– En tarvitse suostuttelua. Talli tekee fantastista työtä. En voisi olla onnellisempi eikä minulla ole halua lähteä pois, Hamilton sanoi.
– Toivottavasti tulen olemaan täällä tulevina vuosina, sillä sitä minä haluan.
Jenson Button toivoo samaa.
– On hyvä, että on kilpailua. Se ajaa koko tallia eteenpäin. Ehkä viimeisissä parissa kisassa kun taistelee mestaruudesta, ei toivoisi yhtä kovaa tallikaveria, Button kehui.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki