Top Gear kertoo erehtyneensä Kimi Räikkösen autosta – "Syytä olla kiitollinen"
Top Gear kertoo, että perjantain Malesian harjoitusten perusteella he joutuvat vetämään puheitaan hieman takaisin. Viime viikolla huippusuosittu autoiluohjelma kirjoitti kotisivullaan, että Lotus E20 saattaa olla toiseksi nopein auto tällä hetkellä.
– Me epäilimme, että Lotus on toiseksi nopein auto radalla. No joo, aina ei voi voittaa. Viides ja seitsemäs ensimmäisissä harjoituksissa ja yhdeksäs ja 15. toisissa harjoituksissa – Lotus E20 ei näytä samalta autolta kuin Australiassa, Top Gear kirjoittaa.
– Sen jälkeen kun Romain Grosjean jutteli ensimmäisissä harjoituksissa, että auto tuntuu ”hassulta”, tallin on syytä olla kiitollinen, että he yhä kilpailevat. Edellisen kerran näin tapahtui kautta edeltävissä testeissä ja syy oli melkoisen kohtalokas, sillä auton etujousitus oli juuri tippumassa pois.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
Top Gear kertoo, että perjantain Malesian harjoitusten perusteella he joutuvat vetämään puheitaan hieman takaisin.