"Kimi Räikkönen on sama superstara kuin ennenkin – voittoja tiedossa"
Autosport-toimittaja Tony Dodgins sanoo, että Kimi Räikkönen ei ole pelkästään voittajakandidaatti tänä vuonna vaan voi voittaa jopa enemmän kuin yhden kisan. Räikkösen kisainsinööri Mark Slade vakuuttaa lehdelle, että Lotus-kuski ei ole muuttunut miksikään.
– Jotkut varmaankin epäilivät sitä, että oliko Kimi palaamassa oikeista syistä. Minä en koskaan ollut huolestunut, enkä usko, että hän on muuttunut. Minusta hän on yhä se sama nuori kaveri, joka oli jo superstara kun hän saapui F1-skeneen, Slade sanoo.
Räikkösen vahvuuksiin Slade laskee muun muassa ajotyyliin, josta Jäämies on joskus saanut kriitiikkiäkin.
– Hänen ajotyylinsä on itse asiassa hyvin sulava. Ja se tarkoittaa, että hän voi käsitellä paremmin autoa, joka käyttäytyy terävästi. Muut tekevät aggressiivisempia ohjausliikkeitä, eivätkä siksi pärjäisi samanlaisen auton kanssa. Se on hänen vahvuutensa.
Jäämies-imagossa mukana totuuden siemen
– Hän ei myöskään välitä mitä hänen ympärillään tapahtuu ja antaa erittäin hyvin palautetta asioista, joita hän haluaa parantaa. Hän on erittäin itsenäinen eikä halua ihmisten tekävän asioita puolestaan. Hän ei halua ihmisiä vouhottamaan ympärilleen. – Jos hän haluaa saada viestin perille, hän sanoo sen hyvin vahvasti ja voi kuulostaa hieman kiihtyneeltä. Mutta hän ei ole. Hän haluaa vain varmistaa, että kenellekään ei ole epäselvää mitä hän haluaa. Mitä koko pakettiin tulee, insinööri uskoo, että talli voi taistella mestaruudesta. Tarkoittaako hän sillä tätä vuotta vai tulevaisuutta, ei tule aivan selväksi. – Meillä on yhä paljon taitavia ihmisiä, jotka ovat olleet täällä pitkän aikaa. Tämä on talli, joka voi olla mestaruushaastaja, ehdottomasti, Slade sanoo. Dodgins itse tuntuu vakuuttuneelta: – Älä ihmettele jos Räikkönen voittaa kisan tai kaksi tänä vuonna.LUE MYÖS:
- Huippuvireinen Teemu Suninen juhli historiallista voittoa juuri ennen Suomen MM-rallia
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”