Keke ei saanut unta, Piquet "k*si housuunsa"
Mikä saa ihmisen ajamaan rataa ympäri henkensä uhalla? ShortList.com on koonnut entisten mestareiden kommentteja siitä, miltä kilpailu tuntuu.
– Asian laita on se, että ei ole mitään – ei yhtään mitään – sellaista, mikä tuntuu paremmalta kuin arvostamasi kilpailijan voittaminen osakilpailussa, kolminkertainen mestari Nelson Piquet sanoi.
– Olin joskun niin onnellinen, että k*sin housuuni ajaessani hidastuskierrosta, brassi kertoo.
Keke Rosberg puolestaan kertoo, että hänelle kisat saivat aikaan univaikeuksia.
– En koskaan pystynyt nukkumaan kisan jälkeisenä yönä. Menin kodin kautta ulos ja otin drinkkejä aamukolmeen. Olin rättiväsynyt, mutta yhä kiihdyksissä ja vei aikaa antaa sen huuman laantua, silloinkin kun en voittanut kisaa.
”Voit tulla vihaiseksi ja tilanne muuttuu vaaralliseksi”
Jody Scheckter, joka voitti mestaruuden Ferrarilla 1979, sanoo ajoittain kärsineensä henkisestä epävakaudesta ratin takana. – Kilpa-autossa ei halua olla liian emotionaalinen. Mutta olen tuntenut itseni täysin mielenvikaiseksi ratissa. Olen tuntenut itseni niin hulluksi, että olisin voinut hypätä autosta pois reilun 300 kilometrin tuntinopeudessa. Olen vaihtanut vaihdetta nostamatta jalkaa kaasulta tahtoen tuhota moottorin. – Olen yrittänyt olla hallitun aggressiivinen kisoissa, mutta kun on epätoivoinen ja kierroksia on vain muutamia jäljellä, voit tulla vihaiseksi ja tilanne muuttuu vaaralliseksi. Mutta siitä ei välitä – kaasun painaa vain pohjaan, eteläafrikkalainen muistelee.LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Mercedes nousi Monzan harjoitusten ykköseksi, mutta Kimi Antonelli kärsii kovasta rangaistuksesta
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää