Rallikuljettaja Toni Gardemeister kertoo SuomiF1.com-sivuston erikoishaastattelussa, miksi miestä ei nähdä Jyväskylässä tositoimissa. Lisäksi kuullaan Gardemeisterin kunnianhimoisista suunnitelmista.

Keväällä julkaisit aloittavasi oman tallin pyörittämisen. Mikä on tämä TGS Wordwide -kuvio?

Viime vuonna Jyväskylän maisemissa vuokrattiin Fiesta pariin kisaan. Niiden kokemusten perusteella mietittiin, mitä tehdään tänä vuonna ja huomattiin, että vuokra-autot eivät ole aina kannattavia. Sitä kautta ei saa aina sitä mitä luvataan. Vähän haarukoitiin mahdollisuuksia ja kerättiin budjettia.

Sitten homma rupesi näyttämään siltä, että oma tiimi on ehkä järkevin vaihtoehto. Ei tietenkään vain yhden vuoden tähtäimellä olla mukana, sillä se on helvetin kallista vain yhdeksi vuodeksi ostaa auto ja muut tarvikkeet. Pidemmällä tähtäimellä oma tiimi on hyvä juttu. Tarkoitus on myös laajentaa mm. vuokratoiminnan kautta bisnestä.

Olet ajanut kilpaa tällä kaudella IRC-sarjassa. Millainen kokemus se on ollut?

Oikein hyvä kokemus IRC on ollut. Kilpailut on todella kovatasoisia ja autoja on aina viivalla paljon. Varsinkin asvaltilla vauhti on hyvinkin kilpailukykyistä. Teknisiä ongelmia meillä on uutena tallina ollut alkukaudesta ja niitä varten testattiin juhannuksen jälkeen. Se on syönyt alkukaudesta vähän vauhtia. IRC-sarjan kesätauon jälkeen uskon, että saadaan paljon vauhtia lisää testien myötä.

Millainen on ohjelmasi loppukauden suhteen ja minkälaisilla tavoitteilla lähdet ajamaan kilpaa?

IRC-sarjaa ajetaan loppukausi ja sitten esimerkiksi BMW:llä kävin ajamassa Rally Estonian heinäkuussa ja syksymällä yhden kisan Venäjällä. Tavoitteena on joissain kisoissa ajaa podiumille. Lyhyillä pätkillä ollaan jo oltu vahvoja, ja myös jokaisen pätkän ensimmäisissä väliajoissa kärjessä. Kunhan saadaan paketti kokoon ja kestämään, niin varmasti päästään podiumille asti.

IRC-sarjassa on varsin mielenkiintoisia ralleja kuten kesäkuun alun Ukrainan kisa. Millainen se oli kokemuksena?

Kilvanajo on joka maassa samanlaista. Ukrainassa tiet olivat todella vaikeita. Ehdottomasti vaikeimmasta päästä asvalttiralleja ikinä. Älyttömästi mutkia ja nuotittaminen oli tosi vaikeeta. Myös tien pinta oli haasteellinen, koska se vaihteli koko ajan. Pito ei missään vaiheessa ollut tasainen, eikä nähnyt milloin on liukasta. Järjestelyt toimi ihan hyvin, mutta aika kankeasti. Tosi byrokraattista oli, sillä esimerkiksi autojen roudaaminen oli vaikeaa. Tullissa piti odottaa 14 tuntia.

Entäpä Jyväskylän kisa. Miksi se ei tänä vuonna mahtunut ohjelmaasi mukaan?

Jyväskylä jää multa ikävä kyllä kokonaan väliin. Budjetti ei vain tällä kertaa riittänyt. On toki aina pettymys, jos Jyväskylässä ei pääse ajamaan. Nyt pätkät olisi tullut etelään päin, niin se olisi ollut mukavaa vaihtelua. Jyväskylän alueen pätkät on niin tuttuja, että ne on oikeesti jo aika puuduttavia. Kaikki osaa ne jo ihan ulkoa.

Mikä on TGS-tiimin tulevaisuus?

Kovasti yritetään kerätä lisää yhteistyökumppaneita ensi vuodelle. Alustavasti on Hankookin kanssa puhuttu, että ollaan mukana myös ensi vuonna. Nyt on tarkoitus jatkaa näitä neuvotteluita. Me kartoitetaan, mitkä ovat mahdollisuudet eli jatketaanko IRC:ssä ja millä kalustolla sarjassa on tarkoitus jatkaa. Pitää miettiä, mikä on järkevää, jos on vaihdettava kalustoa.

Yksi vaihtoehto on tietenkin siirtyä myös MM-sarjaan SRWC-luokkaan. Mielellään toki menisin WRC:n puolelle. SWRC-luokassa on kuitenkin tosi vähän autoja, vaikka kuskit toki nopeita onkin. Automäärä pyörii siellä jossain 5-8 välissä, kun taas IRC-sarjassa on vähintään kymmenen kuskia joka kisassa, jotka voi taistella voitosta ja autoja on 30.

WRC:n puolella kisat myös maksaa enemmän. Näkyvyys toki siellä on hieman parempi ja julkisuusarvo suurempi, mutta esimerkiksi juuri SWRC-luokkaa ei paljon seurata. IRC on taas Eurosportilla ja kisat on lyhyempiä ja sitä myöten myös halvempia. Me yritetään kehittää myös omaa vuokra-autopuolta. Olisi tarkoitus tehdä sitä kautta myös bisnestä.

Olet jo 36-vuotias. Mitä unelmia sinulla on vielä rallikuskina?

Kyllä realisti pitää olla. Aina toki haluaisi taistella mestaruudesta sarjassa kuin sarjassa. Unelma tavallaan olisi, jos vielä jonkun tiimin kautta pääsisi näyttämään vauhtinsa MM-sarjassa. Toisaalta esim. Volkkari tulee vasta 2013 ja silloin on jo lähemmäksi 40 vuotta mittarissa. Silloin voi olla vaikea päästä enää näyttämään taitojaan. Yksi unelma on myös se, että saataisiin oma tiimi rakennettua niin pitkälle, että voisi ajaa itse niin pitkään kuin jaksaa ja haluaa. Sen jälkeen voisi olla muuten mukana esimerkiksi tiimipäällikkönä tai testaajana.

Haastattelu: Aki Hietavala