Toto Wolff kehui: ”Valtteri ajoi loistavasti”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff oli erittäin tyytyväinen Valtteri Bottaksen ajoon Melbournen avauskilpailussa.
Bottas oli kolmas ja ahdisti loppuun asti Lewis Hamiltonia.
– Olen todella tyytyväinen hänen ajamiseensa, olen ollut koko viikonlopun. Valtteri ajoi loistavasti, Wolff kehui suomalaista F1:n virallisilla sivuilla.
– Paine oli varmasti kova olla ensi kertaa Mercedeksellä ja Nico Rosbergin autossa. Ja silti hän pystyi tekemään tulosta. Hän pystyi lähestymään jopa Lewisia kilpailun lopussa, tosin otimme hänen autostaan hiukan tehoja pois, kun näimme, ettei mahdollisuuksia voittoon ollut.
Wolff kertoi myös syyn sille, miksi Bottas jäi alussa jonkun verran kärkivauhdista.
– Suunnitelma oli jättäytyä jonkin verran Sebastian Vettelistä ja säästää renkaita. Mutta alussa meiltä ei löytynyt muutenkaan vauhtia riittävästi, siksi Lewis ei pystynyt karkaamaan Vetteliltä, eikä Valtteri pysynyt ihan junassa. Kun lämpötila putosi hiukan ja vaihdoimme renkaat, oli vauhtimme erinomaista, Wolff kertoi.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki