Kansainvälisiä urheilupiirejä kesästä asti ravistellut Venäjän doping-kohu on ulottunut koskettaaan jo moottoriurheiluakin.

Aavikkoralleissa moottoripyöräluokassa kilpaileva Anastasiya Nifontova antoi arveluttavan doping-näytteen viime marraskuussa Marokon kilpailun yhteydessä. Kansainvälinen moottoripyöräilyjärjestö FIM määräsi hänet kilpailukieltoon eväten naiskuljettajalta myös mahdollisuuden osallistua vuoden tärkeimpään kisaan, parhaillaan käynnistyvään Dakarin aavikkoralliin.

Nifontova valitti kuitenkin tuomiostaan, ja toimitettuaan tarvittavat lääkäridokumentit FIM:lle päätti järjestö antaa venäläiselle yhden kilpailun erikoisosallistumisoikeuden. Nifontova sai osallistumisoikeuden vain kaksi päivää ennen Etelä-Amerikassa ajettavan kilpailun käynnistymistä.

Nifontova on kiistänyt käyttäneensä mitään suorituskykyään parantavia aineita. Hän pesee myös kätensä maansa muista doping-sotkuista, kertoen, ettei hänellä ole mitään tekemistä asian kanssa