Tässä on F1-kauden lopullinen pistetilanne – hurja Hamilton, murskaava Mercedes, kärjen takana yksi sensaatio
Kuva: Getty Images
F1-kausi 2019 tullaan muistamaan Mercedeksen ja Lewis Hamiltonin valtakauden jatkumisesta. Taaempana nähtiin kuitenkin jännittäviä taisteluita.
Hamilton oli lopulta selvä ykkönen, Valtteri Bottaksen neljä voittoa riittivät lopulta MM-hopeaan. Suomalainen paransi hienosti viime kaudesta antaen britille parhaimmillaan erinomaisen vastuksen, ensi vuonna suomalaisen täytyy kuitenkin pystyä huippusuorituksiin jokaisessa kilpailussa. Tänä vuonna mukaan mahtui muutama hutikisa, mikä käänsi MM-taiston lopulta selkeästi Hamiltonille.
LUE MYÖS: SuomiF1 arvioi Abu Dhabin GP:n topit ja flopit: Herkkua Lewis Hamiltonin faneille, unilääkettä kaikille muille
Max Verstappen ajoi uransa parhaan kauden ollen MM-sarjan kolmas. Hollantilainen päihitti lopulta Ferrari-kaksikon, joista paremmin sijoittui ensimmäisen kautensa italialaistallin riveissä ajanut Charles Leclerc. Sebastian Vettel joutuu vetäytymään talvitauolle nuolemaan haavojaan ja miettimään uusia keinoja takavuosien loistonsa palauttamiseksi.
readmore from=”abu dhabin gp”]
Taaempana Carlos Sainzin kuudes sija on pienimuotoinen sensaatio, rikkoihan espanjalainen kärkitallien hegemonian TOP6-sijoitusten osalta. Joskin huomioon on syytä ottaa, että niukasti taipuneet Pierre Gasly ja Alex Albon vaihtoivat tallia kesken kauden. Se ei kuitenkaan poista Sainzin upeaa kautta. Hän on yksi F1-kauden 2019 suurimmista satutarinoista.
Viimeinen kierros ratkaisi – rohkea ohitus päätösmetreillä pisti uusiksi MM-loppupisteet, parasta sitten vuoden 2015
Kimi Räikkösen lopullinen sijoitus MM-taulukossa on 12:s. Kyseessä on vuoden 2014 ohella hänen heikoin noteerauksensa, mutta Alfa Romeolla se on hyväksyttävämpää kuin Ferrarilla.
Räikkösen ja koko tallin vire oli laskusuhdanteinen. Kesätauolle mentäessä suomalainen oli ollut yksi joukon parhaista suorittajista, mutta jälkipuolisko kaudesta oli melkoista taaperrusta. Toiveissa on, että Alfa Romeo pystyy olemaan ensi vuonna enemmän alku-, ei loppukauden veroinen.
Vain yksi kuljettaja jäi tänä vuonna ilman MM-pisteitä. Hän on Williamsin George Russell, joka voi silti olla ylpeä kauden suorituksestaan. Mies suorastaan pieksi tallikaverinsa Robert Kubican, joka nappasi tallin ainoan pisteen Alfa Romeoiden rangaistusten jälkeen Saksassa.
KATSO MM-PISTEET KOKONAISUUDESSAAN TÄÄLTÄ!
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki