Tässäkö on tuleva F1-kilpuri? Formulatoimittaja vuosi kuvan uudistuneesta vuoden 2021 autosta

Motorsportin F1-tekniikan asiantuntija Matt Somerfield jakoi Twitter-tilillään kuvan F1-sarjan tapahtumasta, jossa oli esitelty konseptikuva vuoden 2021 autosta.
Formula 1:n on määrä uudistua reilusti vuodeksi 2021. Sarjan omistajatahon Libertyn suunnitelmissa on kaikkia talleja koskeva budjettikatto, merkittäviä moottoriuudistuksia ja uudistuksia aerodynamiikkaan.
F1 julkaisi aiemmin visionsa, jossa se esitteli kaikki kaavailemansa muutokset. Vielä on kuitenkin epäselvää, mitkä uudistukset ovat lopulta tulossa voimaan.
Kauden 2021 sääntöpakettia on ehditty muuttaa jo toistamiseen kesän mittaan. Erityisesti kärkitallien Ferrarin ja Mercedeksen on tiedetty olevan moottorisääntöihin kajoamista vastaan.
Vaikka sääntömuutokset ovatkin vielä hämärän peitossa, yksi asia F1:ssä on varmaa – auto tulee näyttämään kolmen vuoden päästä taas aivan erilaiselta.
Motorsportin F1-asiantuntija Somerfield sai otettua kuvan sarjan tuoreimmasta autokonseptista. Kuvan perusteella erityisesti auton aerodynaminen muotoilu olisi saamassa selvästi erilaisen ilmeen.
Kuva on vasta F1:n ensimmäinen konsepti. Jää vielä nähtäväksi, näyttävätkö tulevat kilpurit todellisuudessa samalta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan