FIA puuttui peliin: Eriarvoiset voimanlähteet kieltoon
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen autoliitto FIA on tehnyt sääntölinjauksen, joka estää moottorinvalmistajia toimittamasta vanhempia voimanlähteitään muiden tallien käyttöön.
Aiemmin puhuttiin, että Mercedes, Ferrari, Renault ja Honda voisivat tarjota asiakastalleilleen käyttöön pahimmillaan vuoden vanhat versiot voimanlähteistään. Tällä emotallit halusivat ehkäistä asiakastallien mahdollisen paremmuuden kilparadoilla. Asiasta nousi poru erityisesti Red Bullin kohdalla. Ferraria kosiskellut energiajuomatalli olisi saanut italialaisilta ensi vuodeksi käyttöönsä vain tämän kauden versiot voimanlähteestä. Kärkikamppailuun moisella ei olisi ollut asiaa, joten Red Bull kieltäytyi luonnollisesti yhteistyöstä.
Nyt FIA on tehnyt selväksi, että jatkossa asiakastalleille täytyy toimittaa identtiset voimanlähteet emotallin kanssa. Motorsport.com uskoo pientä vilunkia kuitenkin esiintyvän. Vaikka voimanlähteet olisivatkin ulkoisesti samat, voisivat varsinaiset ”ykköstallit” saada etua esimerkiksi ohjelmistojen ja bensavirtausten optimoinnin suhteen.
Jos tallit haluavat esittää eriävän mielipiteensä sääntölinjaukselta, tulee niiden esittää vaihtoehtoista toteuttamistapaa yksimielisesti, motorsport.com muistuttaa.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- EK16: Rajua draamaa voittotaistelussa – Thierry Neuvillelle kaksi rengasrikkoa
- EK15: Huima voittotaistelu käynnissä – Hyundai-kuskille murskaava takaisku
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Maailman huiput jäivät nuolemaan näppejään Yhdysvalloissa – suomalaiskuski juhli uransa suurinta voittoa
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Valtteri Bottas nimesi suurimman ongelmansa Cadillacin ratissa
- Robin Räikkönen: ylivoimainen näytös!
- Toyota lähettää Ott Tänakin Rooman EM-ralliin Rally2-autolla
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- Kova F1-huhu: Red Bullin suojatti nousemassa kuninkuusluokkaan
- Jättiuutinen rallin MM-sarjasta – pääluokan tulevaisuus sai ratkaisun