Sauberilla muistellaan edelleen varauksella BMW-aikoja
Kuva: Getty Images
Sauber toimii tällä hetkellä täysin itsenäisenä F1-tallina, eikä sillä ole takanaan minkään suuren autotehtaan tukea.
Asian laita oli toisin kymmenisen vuotta sitten. BMW Sauber -nimellä kilpaillut talli oli virallinen tehdastiimi 2006-2009, kunnes saksalaismerkki vetäytyi sarjasta maailman taloustilanteen heikentyessä.
Tuhon partaalta takaisin yksityistiimiksi palautunut Sauber on ollut viime aikoina jälleen myyntihuhujen kohteena. Ranskalainen automerkki Renault on väläytellyt mahdollisuutta palata takaisin sarjaan, ja se on kartoittanut eri mahdollisuuksia ostaa jo olemassaolevia talleja käyttöönsä. Sauber oli yksi näistä kohteista.
Tallipäällikkö Monisha Kaltenbornin mielestä ryntäystä ison automerkin suojiin tulee kuitenkin harkita varauksella. BMW:n rumaa äkkilähtöä muistellaan edelleen jopa katkerasti.
– Tavoitteenamme on saada taaksemme mahdollisimman vahva yhteistyökumppani. Viralliseksi moottoriyhteistyökumppaniksi ja tehdastiimiksi tulossa täytyy aina olla varovainen. Se tuo totta kai paljon myönteisiäkin asioita, eikä tämäkään ole pahalla sanottu, mutta F1 on kuitenkin isoille merkeille vain markkinointityökalu oman ylivertaisuuden näyttämiselle, Kaltenborn toteaa Autosportille.
– Kun lopulta menestystä saavuttaa, vaikkapa enemmänkin, niin Ferraria lukuunottamatta tavoitteet on saavutettu ja sitten sarjasta vain lähdetään pois. Sama juttu käy jos ei voita.
Kaikesta huolimatta Kaltenborn ei kaihda mahdollista tulevaa yhteistyötä ison automerkin kanssa. Pelisäännöt täytyy kuitenkin tehdä selväksi.
– Sen kaltainen yhteistyö tekee myös meidät vahvemmaksi.
LUE MYÖS:
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- EK16: Rajua draamaa voittotaistelussa – Thierry Neuvillelle kaksi rengasrikkoa
- EK15: Huima voittotaistelu käynnissä – Hyundai-kuskille murskaava takaisku
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Maailman huiput jäivät nuolemaan näppejään Yhdysvalloissa – suomalaiskuski juhli uransa suurinta voittoa
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Valtteri Bottas nimesi suurimman ongelmansa Cadillacin ratissa
- Toyota lähettää Ott Tänakin Rooman EM-ralliin Rally2-autolla
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Robin Räikkönen: ylivoimainen näytös!
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- Kova F1-huhu: Red Bullin suojatti nousemassa kuninkuusluokkaan
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin