Avoin kirje Heikki Kovalaiselle – ”Maailman nopeimman Heikin tulee olla rakentamassa sitä”
Heikki Kovalainen, siirry Formula E:hen. Olen aivan varma, että ajatus on käynyt houkuttelevasti mielessäsi. Uskon myös, että lausun tässä erittäin monen suomalaisen toiveen. Sähköpaddock tarvitsee sinua.
Tällä ei ole mitenkään Japanin Super GT -autoja vähättelevä sävy; sarja on ammattimainen ja kuljettajien joukossa löytyy Euroopassakin tunnettuja nimiä. Mutta suomalaisena koen, että vasta 33-vuotiaana sinun luontainen lahjakkuutesi – josta ei ole koskaan ollut epäilyksiä – menee hukkaan kun katson Formula E:n jännittäviä kisoja ilman sinua ratin takana. Minä haluan nähdä vahvan suomalaiskuljettajan mukana, ja sinun tasoiselle kuljettajalle löytyy taatusti kysyntää.
Sarjan debyyttikisa viime syksynä oli heti dramaattinen, mutta yksi jos toinenkin – allekirjoittanut mukaan lukien – varmaankin odotti kiinnostuksen lässähtävän ensihuuman jälkeen nopeasti. Näin ei ole käynyt. Sähköformulat on onnistunut säilyttämään draaman ja actionin huippukorkealla tasolla kisasta toiseen kun kautta on ajettu jo kuusi viikonloppua – kuuden eri voittajan voimin. Kuljettajakaarti sarjassa on erittäin laadukas sekoitus kokeneita tähtiä sekä lupaavia nuoria ja kilpailu on kisasta toiseen superkovaa valoilta lipulle.
Toki kilpaluokassa on yhä hiomattomia kulmia: tapahtumapaikat näyttävät usein hieman jättimäisiltä minigolfkentiltä ja autojen vaihto kesken kisan on kohteliaasti sanottuna kiusaannuttava episodi. Mutta sijoituksia ratojen kehittämiseen ja teknologiaan tulee kyllä nyt kun laji on alkanut osoittaa erittäin ilmeistä elinvoimaisuutta. Potentiaali Formula E:llä on tähän mennessä nähdyn perusteella todella huikea. Maailman nopeimman Heikin tulee olla rakentamassa sitä.
Harkitsethan asiaa.
Olli Kuitunen
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin