Rallin MM-sarjalle murskatuomio – asiantuntija pelkää lopun olevan lähellä
WRC-sarjan nykytilanne saa murskakritiikkiä. Brittiläinen tunnettu ralliasiantuntija ja entinen kartanlukija Beatty Crawford sanoo The Sun -lehdelle, että enemmän tai vähemmän kaikki mikä vain voi olla pielessä sarjassa, sitä myös on.
WRC:n verkkosivusto on Crawfordin mukaan ”vanhentunut” ja televisiokattavuus niin kaoottista, että ”vain harva” seuraa sitä. Tämän lisäksi FIA ”ei ole kosketuksissa autojen ja renkaiden valmistajiin ja on kiitollisuuden velassa heille”. Osanottolistat puolestaan ovat kammottavia ja tulokset täysin ennakoitavissa.
– Hän (Sebastien Loeb) ei ole yli-ihminen, joten miksi hän voittaa jatkuvasti? Koska 99 prosenttia kuljettajista, joilla on sama luonnollinen kyky ja päättäväisyys eivät pysty kilpailemaan liian korkeiden kustannusten vuoksi.
”Monsieur Todt, siivoa talosi”
Crawfordin arvion mukaan WRC-auto maksaa tällä hetkellä vajaasta 400 000 eurosta puoleen miljoonaan. Yksityistalli taas joutuu maksamaan kilpailukykyisen auton vuokrasta ”järjettömät” 2,5 miljoonaa euroa kauden aikana. – Mikä sponsori auttaisi tuollaisen budjetin kanssa kun käytännössä mitään näkyvyyttä ei ole saatavissa siitä?, Crawford jyrisee. – Näiden höperöiden rahasummien vaikutus on se, että yhtiöt, joilla on enemmän järkeä päässä, kuten SEAT, Skoda, Mitsubishi ja Subaru ovat vetäytyneet ja jättäneet Fordin ja Citroënin pitämään tylsää keskenään. Crawford sanoo, että WRC:n pelastamiseksi tarvitaan lisää läpinäkyvyyttä rahan käytössä ja tämän lisäksi ralliautoja, jotka ovat ainoastaan kevyesti paranneltuja suhteessa sarjatuotannossa oleviin vehkeisiin. – Mikä on tylsempää kuin modernin ralliauton katsominen asfaltilla? Ne kulkevat kuin F1-autot. Ne eivät liu’u eikä niiden perä heitä. Monsieur (Jean) Todt, siivoa talosi kuntoon, ennen kuin ralli kuihtuu unholaan.LUE MYÖS:
- F1-kisasta povataan kaaosta – ”Täydellinen myrsky”
- Esapekka Lappi julkaisi kuvan rajusta ulosajosta – ”Olemme kunnossa”
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat