Iso uutinen Ferrarilta – tähtikuskille monivuotinen jatkosopimus
Ferrarin F1-talli julkisti keskiviikkona Charles Leclercin jatkavan punaisissa väreissä tulevinakin kausina.
Sopimuksen pituudesta ei tihkunut vielä tarkempia tietoja, mutta italialaistalli kertoi monacolaisen jatkavan Maranellossa pitkään monivuotisen jatkopahvin myötä.
Leclerc on ajanut Ferrarilla jo kaudesta 2019 saakka ja nauttii etenkin Ferrari-fanien keskuudessa suurta arvostusta, sillä 28-vuotias on italialaistallin oman akatemian kuskituotos.
– En voisi olla onnellisempi jatkessani tätä matkaa Ferrarin kanssa. Tämä on aina ollut paljon enemmän kuin vain pelkkä talli minulle, fiilistelee monacolainen tiedotteessa.
– Tätä tallia olen aina rakastanut ja unelmoinut olevani osa sitä lapsesta saakka. Kaikkien näiden vuosien jälkeen siitä on tullut toinen perheeni.
Julkistuksen ajankohta lienee sopiva, sillä Leclercillä on tulevana viikonloppuna jälleen edessään kotikilpailu Monacon katuradalla. Ferraria on ennakoitu Mercedeksen suurimmaksi haastajaksi, sillä italialaistallin kilpurin vahvuudet ovat olleet alkukaudesta hitaissa mutkissa. Leclerc onnistui voittamaan kotikilpailunsa kaudella 2024.
Spekulaatiot Leclercin kyllästymisestä Ferrarin vuosi vuodelta tapahtuneisiin epäonnistumisiin voidaan lopettaa ainakin hetkeksi. Tapausta käsiteltiin lyhyesti myös SuomiF1 Podcastissa, jossa uskottiin monacolaisen kaasuttelevan jopa koko uransa Ferrarin väreissä.
LUE LISÄÄ
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly