Alfa Romeon ratatoimien pääinsinööri Xevi Pujolar laittaa pöytään kovan tavoitteen tälle kaudelle.

Sveitsiläistallin alkukausi on ollut vahva ja he majailevat valmistajien MM-pisteissä tällä hetkellä viidentenä, pääosin Valtteri Bottaksen tuomien pisteiden ansiosta. Nälkä kasvaa syödessä ja Miamin GP:n vahva vauhti on kasvattanut ruokahalua Alfa Romeolla.

Pujolar kertoo heidän tavoittelevan jopa Mercedeksen päänahkaa, eikä viime viikonlopun Miamin GP:n perusteella tämä kuulosta täysin mahdottomalta. Bottas piti pitkään takanaan molempia Mercedes-autoja sunnuntaina ennen pientä lipsahdustaan, joka pudotti hänet lopulta hopeanuolien taakse.

– Siihen me tähtäämme ja sitä yritämme, sanoo Pujolar GPfansille.

Jalat pidetään kuitenkin toistaiseksi maan pinnalla, vaikka tavoitteet ovatkin kunnianhimoiset. Voimasuhteet saattavat heitellä vielä moneen kertaan edes takaisin kuluvalla kaudella tiimien runsaiden päivityspakettien myötä.

– Se tulee olemaan vaikeaa, sillä voimme odottaa Mercedeksen ja McLarenin ottavan isoja askeleita, sanoi Pujolar.

Viiden ajetun osakilpailun jälkeen Mercedes on valmistajien MM-pisteissä kolmantena. Heillä on runsaat 64 paunaa enemmän kuin Alfa Romeolla.