Alfa Romeon ratatoimien pääinsinööri Xevi Pujolar kertoo heidän tallinsa tavoitteen loppukauteen.

Sveitsiläistiimillä on viime kauden tapaan ollut suuria vaikeuksia saavuttaa MM-pisteitä ja tähän mennessä heidän kuljettajansa Kimi Räikkönen sekä Antonio Giovinazzi ovat onnistuneet tuomaan vain pisteet mieheen.

Valmistajien pisteissä Alfa Romeo pitää tällä hetkellä kahdeksatta sijaa, mutta paine takaa tuntuu koko ajan kasvavan, sillä vakuuttavia aika-ajoja viime aikoina Williamsilla ajaneen George Russellin pistesijat saattavat olla vain ajan kysymys.

Pujolar kertookin heidän päätavoitteensa olevan tällä hetkellä yrittää estää Russellin pisteiden saavuttaminen.

– Meillä pitäisi olla enemmän etumatkaa, mutta päätavoitteemme on tällä hetkellä kontrolloida tilannetta valmistajien pisteitä ajatellen, sanoi Pujolar.

– Tietysti meidän tavoitteemme on aina saavuttaa itse pisteitä, mutta samalla yrittää varmistaa se, ettei Russell saa niitä.

Pujolarin kommentit eivät tee kunniaa Williamsin toiselle kuljettajalle Nicholas Latifille, joka ei ole tälläkään kaudella pystynyt tarjoamaan minkäänlaista haastetta nuorelle brittitallikaverilleen.

Alfa Romeon kuljettajista suomalaiskonkari Räikkönen on tällä kaudella ollut aika-ajoissa vaikeuksissa tallikaveriinsa verrattuna. Kauden kymmenessä ajetussa aika-ajoissa ”Jäämies” on jäänyt ensimmäiseen osioon kuusi kertaa, siinä missä tallikaveri Giovinazzi kahdesti.

Molemmilla on vain yksi piste kasassa ja pistetaulukossa suomalainen on italialaista kuitenkin edellä sijoituttuaan kahdesti sijalle 11.

– Kisavauhdissa molemmat ovat aika vahvoja ja aika-ajoissa on todella tiukkaa. Kimi monesti vain missaa sen täpärästi, sanoi espanjalaisinsinööri.

– Tietysti tavoitteemme on aina saada molemmat autot aika-ajojen toiseen osioon ja sprinttikilpailun jälkeen molemmat olivat Q2-sijoilla (10-15).

Espanjalainen jakaa kunniaa kuljettajilleen, sillä molemmat ovat alkukauden aikana onnistunut monesti nostamaan sijoituksiaan avauskierroksella. Etenkin vanhalta mestarilta on nähty mahtavia ensimmäisiä kierroksia tällä kaudella.

– Molemmat kuljettajamme ovat keskiarvollisesti nostaneet sijoituksiaan avauskierroksella. Jos jotain, niin ainakin olemme olleet hyviä siinä ja Kimi saattaa olla jopa yksi parhaista, hehkutti Pujolar.