Kimi Räikkösen autoon merkittäviä tekniikkapäivityksiä Yhdysvaltoihin – katso kiehtovat kuvat
Kuva: Getty Images
Ferrarin F1-talli uudisti autonsa pohjalevyn muotoilua merkittävästi Yhdysvaltain GP:tä varten.
Vaikka italialaisten mestaruushaasto ei olekaan enää välttämättä täysin heidän omissa käsissään, ei Maranellossa olla luovutettu kilpurinsa teknisen kehityksen suhteen.
Ferrari oli asentanut Kimi Räikkösen ja Sebastian Vettelin autoihin Austinissa täysin tuoreent pohjalevyt, joissa oli uusia ilmavirtaa ohjailevia eviä.
Takarenkaiden edessä sijaitsevat uudet evämäiset osat ohjaavat ilmavirtaa sivuun renkain edestä, joka on usein mutkikas paikka aerodynamiikan kannalta.
Uudet evät voivat ohjata myös radalla pyörivää muoviromua pois renkaiden maastosta. Suzukassa romun kappaleet häiritsivät Ferrarin pohjan aerodynamiikkaa, joten uudistuksella haluttiin pureutua myös kyseiseen ongelmaan.
Pohjan takapäässä Ferrari oli suurentanut ilmanhajottimensa reunalla olevaa aluetta samaan malliin kuin kilpakumpaninsa Red Bull teki aiemmin.
Aerodynaamisten osien muotoilua oli uudistettu myös eturenkaiden takapuolella. Pohjalevyn reunaan oli lisätty muutama pieni evä ohjaamaan ilmavirtaa.
Katso kuvia italialaistallin päivityksistä tämän Motorsportin linkin takaa.
LUE MYÖS:
- F1-mestaruushaastajalle karu takaisku – jälleen yksi rangaistus tulossa
- WRC:n uusi aikakausi lähestyy – katso video M-Sportin ensi vuoden auton testeistä
- Valtteri Bottakselle huudetaan potkuja – suomalainen ymmällään
- Suuret muutokset Max Verstappenin taustajoukoissa jatkuvat: Uusi kasvo nähdään tositoimissa jo seuraavassa kilpailussa
- Meksikon GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”