F2-sarjan kohukuski sai potkut – kaiken hyvän päälle talli syyttää uudesta sopimusrikosta
F2-sarjassa ajava Trident-talli on purkanut sopimuksensa Santiano Ferruccin kanssa. Amerikkalainen joutuu väistymään paitsi törttöilyjensä, myös maksuvaikeuksien seurauksena.
Ferruccin toilailut ovat keränneet runsaasti otsikoita. Silverstonen toilailut tuottivat hänelle neljän kilpailun mittaisen ajokiellon, minkä lisäksi sakkoa tuli muun muassa puhelin kädessä ajamisesta.
Rasismia, tahallinen kolarointi, ajoa kännykkä kädessä, niskuroi tuomaristolle – näin formulalupaus tuhosi oman uransa viime viikonloppuna
Kisan jälkeen ilmoille virisivät puheet Ferruccin ja tämän isän käytöksestä tallikaveri Arjun Mainia kohtaan. Trident ilmoitti jo kisan jälkeen ottavansa asian käsittelyyn lakimiestensä kautta.
Trident ilmoitti tänään purkaneensa sopimuksen Ferruccin kanssa. Syyksi talli on ilmoittanut myös maksuvaikeudet.
– Päätöstä on vauhdittanut nyt julkiseksi tiedoksi noussut Silverestonen tapahtumasarja, minkä lisäksi myös vakavat laiminlyönnit maksujen kanssa ovat sinetöineet päätöksen.
Ferrucci tulee rikkaasta perheestä. F1-talli Haasin reservikuljettajankin tittelin omaava Ferrucci kisasi aiemmin tällä kaudella myös muutamassa IndyCar-sarjan kisassa.
Se ihmetyttää myös Tridentiä.
– On outoa, että Ferruccilta tukijoukkoineen löytyi tarpeeksi resursseja osallistua IndyCar-sarjan kisoihin, samaan aikaan kun hän jätti kunnioittamatta Tridentin kanssa solmimaansa sopimusta.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista