F1-tallipomolta kiehtova arvio ensi kaudesta – nämä osat voivat ratkaista mestaruuden
Williamsin tekninen johtaja Paddy Lowe uskoo, että aerodynaamiset osat ovat merkittävin tekijä alkavan kauden valmistajien MM-taistelussa. F1-konkarin mukaan autojen sivuponttoonien edussa olevien downforcea lisäävien alustalevyjen kehittäminen voi ratkaista kauden voittajan.
Formula 1:n valmistajien mestaruus on kärjen tuntumassa usein äärimmäisen pienistä marginaaleista kiinni. Pienet tekniset onnistumiset tai virheet ratkaisevat yleensä sen, kenen auto on nopein ja luotettavin.
Williamsin tekniikkajehu uskoo aerodynaamisten osien nousevan aiempaa suurempaan rooliin. Useat tallit julkaisivat tällä viikolla uusia F1-autojaan, joissa sivuponttoonien ja ilmanvirtaa ohjaavien alustalevyjen ulkonäkö oli selvästi erilainen.
– Kuten tiedämme viime vuoden sääntöjen osalta, meillä oli uutta vapautta pohjalevyjen kanssa. Näimme suorastaan räjähdysmäistä kasvua siihen liittyvien laitteiden määrässä. Se tulee vain jatkumaan. Kun autoamme katsoo läheltä näkee, että olemme kehittäneet sitä erityisesti sen [aerodynamiikan] osalta, Lowe valotti Motorsportille.
F1:ssä pienikin vapaus säännöissä on hyödynnettävä täysin. Lowe on varma siitä, että muutkin tallit panostavat aerodynaamisiin osiin yhtä paljon kuin Williams.
– Odotan täysin samaa liikettä kilpailijoiltamme. Tämä on harvoja kohtia säännöissä, joita ei ole vielä hyödynnetty täysin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin