Tällä tavoin koronavirus vaikutti Neflixin suositun F1-dokumenttisarjan kolmannen tuotantokauden kuvaukseen
Yleisesti enimmäkseen positiivista palautetta osakseen kerännyt suoratoistopalvelu-Netflixin F1-dokumenttisarja, Formula 1: Taistelu Paalupaikasta, on – jos aiempien vuosien aikatauluun on luottaminen – julkaisemassa kolmannen tuotantokautensa noin kuukauden kuluttua.
Sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta ovat kertoneet F1-kausien 2018 ja 2019 tarinat, aina Australian harjoituksista Lewis Hamiltonin mestaruusjuhliin saakka, kymmenen jakson tiiviissä paketissa.
Vuosi 2020 oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tyypillinen. Monia kisoja peruttiin, varikolle pääsyä rajoitettiin ja kuskeja yritettiin maanitella olemaan käymättä kotona kisaviikonloppujen välissä. Edes Netflix ei saanut absoluuttista lupaa liikkua varikolla. Tunnettu F1-toimittaja Will Buxton latasi tiistaina YouTube-kanavalleen videon, jossa hän avasi dokumenttisarjan kuvaamisen haasteita.
– Aivan kuten aiempinakin kausina, ennen ensimmäistäkään kisaa, Netflix oli jo sopinut tallien kanssa mitä tallia kuvausryhmä seuraisi minäkin kisaviikonloppuna, Buxton aloittaa
– Se oli tällä kaudella kuitenkin normaaliakin tärkeämpää, sillä ne tuotantoryhmät, jotka tulisivat seuraamaan tiettyä tallia ja joille annettiin pääsy sen toimitiloihin, tulisivat matkustamaan tallin mukana. He tulisivat olemaan kuin osa tallia. Ja se tarkoitti, että heidän piti myös pukeutua tallin asuun.
Buxton kertoo, että silkasta kuvaamisesta ja äänen nauhoittamisesta ei sarjan tuotannossa juuri normaalia suurempaa haastetta kehittynyt, vaan materiaali piti vain yksinkertaisesti nauhoittaa hiukan kauempaa. Aivan kaikki formulasirkuksen draama ei välttämättä kuitenkaan filmille lopulta päätynyt.
– On itsestäänselvää, ettei joka tallin mukaan voi lähettää omaa kuvausryhmää ja sen lisäksi muutamaa vapaasti vaeltavaa ryhmää. Niin täydellistä kuin se olisikin, sillä he saisivat aivan kaiken videolle, se ei ole taloudellisesti järkevää, eivätkä tallit ikinä suostuisi siihen joka kisaviikonloppu. Tämänlaista TV-sarjaa tehdessä on aina olemassa riski, että jotain jää näkemättä – etenkin koronarajoitusten ollessa voimassa.
Koronahidasteista huolimatta, Buxton kertoo koko tuotantoryhmän uskovan tulevasta tuotantokaudesta tulevan paras tähänastisista. Aiempina vuosina sen uusi tuotantokausi on ilmestynyt noin kuukausi ennen tulevan F1-kauden alkua. F1-kausi 2021 käynnistyy päivälleen kahden kuukauden kuluttua.
LUE MYÖS:
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”