Max Verstappen lyttäsi Netflixin F1-produktion täysin – ”En pidä siitä yhtään”

Kaksi vuotta sitten Netflixissä ensiesityksensä saanut F1-sarja ”Drive to Survive” toi moottoriurheilun kuningaslajin lähemmäs katsojia kuin koskaan ennen. Vaikka sarja on kerännyt paljon kehuja, on sille löytynyt myös omat kriitikkonsa.
Tuorein piikittely tuli Red Bull -kuljettaja Max Verstappenin toimesta. Hollantilaisen mielestä sarja suurentelee sekä manipuloi tapahtumia kehittääkseen tapahtumia. Lisäksi Verstappenin on vaikea innostua sarjasta, missä hän on mukana.
– Pidän esimerkiksi ” The Last Dancesta”. Pystyn kiinnostumaan urheilusarjasta jos en ole itse siinä mukana. Se ei silti vähennä sarjan laatua, minä en vain välitä siitä, Verstappen selittää Gp Blogin mukaan.
– En pidä Drive to Survivestä, minusta suuri osa sarjasta on valetta. Tiedän mitä keskusteluja olen käynyt insinöörieni kanssa milloinkin ja he saattavat vaihtaa kontekstia ja kisaviikonloppua täysin.
– He lisäävät sillä jännitystä, mutta minusta noin ei pitäisi tehdä. Sillä haetaan halpoja säväytyksiä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan