Takavuosien F1-tähti Rubens Barrichello palasi formulan rattiin, heti podiumille – takavuosien kollegat soittelivat perään
Kuva: Getty Images
Kaikkien aikojen eniten F1-kilpailuja urallaan ajanut Rubens Barrichello teki paluun formula-auton rattiin viime viikonloppuna. Taidot eivät olleet kadonneet mihinkään.
47-vuotias brassi osallistui Formula S5000 -luokan kilpailuuun Australian Sandownissa. 323 GP-starttia urallaan ajanut ja niistä 11 voittanut Barrichello kutsuttiin sarjaan vierailevaksi kuljettajaksi. Järjestäjien tarkoituksena oli nostaa sarjan huomiota kansainvälisesti tunnetun tähtikuljettajan esiintymisen avulla.
Barrichello sijoittui kilpailussa toiseksi James Goldingin jälkeen. Kisa keskeytettiin ennenaikaisesti Alex Davisonin ajettua ulos sen verran railakkaasti, että rataa reunustanut metallikaide vaurioitui. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta rataa ei saatu enää korjattua turvallliseksi kuljettajille.
Barrichellon vuonna 1993 alkanut F1-ura päättyi kauteen 2011. Hän ehti ajamaan Jordanilla, Stewartilla, Ferrarilla, Hondalla, Brawn GP:llä ja Williamsilla. Edellisen kerran mies ajoi formula-autolla 2012, jolloin hän ajoi IndyCar-sarjassa. Sen jälkeen brasilialaiskuski on ajanut muun muassa kestävyyskilpailuja.
Barrichello kertoi hänen formulapaluunsa kiinnostaneen vanhoja kollegoita. Muun muassa vanha tallikaveri Jenson Button, maanmies Gil de Ferran ja Mark Webber soittelivat miehelle kysellen hänen kokemuksestaan.
Lähde: motorsport.com
LUE MYÖS:
- Max Verstappen varoittaa: ”Kaikki tulevat olemaan vaikeuksissa”
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä