Autosport listasi: Huonoimmat voittoon yltäneet F1-autot – kahdessa tapauksessa pelastavana enkelinä suomalaiskuski
Kuva: Getty Images
Voittaakseen F1-sarjan osakilpailun sekä kuljettajan että auton täytyy olla kunnossa. Noh, ei välttämättä aina.
Autosport teki erinomaisen TOP10-listauksen huonoimmista voittoon yltäneistä F1-autoista. Listalla on otettu huomioon kaluston suorituskyky suhteutettuna muihin talleihin koko kauden mitalta.
Listaus ei vähennä laisinkaan yhdenkään voiton arvoa, mutta se osoittaa realistisesti, että joskus aurinko totisesti paistaa risukasaan. Esimerkiksi listan ykkönen, Giancarlo Fisichellan ikimuistoisen kauden 2003 Brasilian GP:n ykköseksi kiidättänyt Jordan EJ13 oli kauden yhdeksänneksi paras auto, jonka toiseksi paras sijoitus oli seitsemäs.
Brasilian GP mukana TOP5-listallamme kaikkien aikojen parhaista kilpailuista – lue!
Listalla on mukana myös kaksi suomalaisvoittoa. Kimi Räikkönen rusikoi Ferrarin ainoan voiton kaudella 2009, vaikka F60-auto oli susi syntyessään.
Keke Rosberg oli sankari puolestaan kaudella 1984. Hän taikoi Williamsin FW09-autolle sen ainoan voiton pahamaineisen surullisenkuuluisassa Dallasin osakilpailussa.
Katso koko listaus alta tai tästä.
Lue puolestaan lisää F1-historiaa täältä!
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki