Sade pilasi F1-harjoitukset – tulosluettelo käsittämätön
Kuva: Getty Images
Formula 1:n kolmannet harjoitukset Saksan GP-viikonloppuna olivat pitkälti odottelua. Sääolosuhteet sotkivat aika-ajon täysin ja vain yhdeksän kuljettajaa sai kellotettua ajan.
Radalla oli paljon vettä, joten aikakierrosten ajaminen oli ajoittain mahdottomuus.
Ajan saaneista kuljettajista nopein oli Sauberin Charles Leclerc, kun hänen tallikaverinsa Marcus Ericsson kellotti toiseksi nopeimman ajan. Williamsin Sergei Sirotkin oli tyngäksi jääneen harjoituksen kolmanneksi nopein.
Kärkitalleista vain Ferrarit kävivät radalla aikakierroksella. Kunnollista aikaa kumpikaan ei päässyt kellottamaan, vaan Sebastian Vettel oli neljäs jääden sekunnin Leclercistä. Kimi Räikkönen puolestaan oli kahdeksas jääden kolme sekuntia kärjestä, mutta vertailukelpoisiksi aikoja ei voi sanoa.
LUE MYÖS:
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- F1 vahvisti ison uutisen – yli 30 vuoden odotus päättyy
- Valtteri Bottaksen olohuoneesta paljastui melkoinen yllätys – ”En ole näyttänyt sitä koskaan kenellekään”
- USA:n GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Red Bullilta myrskyvaroitus – kova lausunto tallin potentiaalista
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- McLaren-kaksikon kolari saattoi maksaa jopa kymmenen miljoonaa dollaria
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Janni Hussi nosti tärkeän asian tapetille: ”Mun sydän särkyy”
- IL: Iso paljastus Kalle Rovanperän aikeista – ”Hän haluaa sinne”
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- Lähde: Haasin tyhjä kuljettajapaikka täyttymässä – Ferrarin huippulupaus nousee F1-sarjaan
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Singaporen aika-ajot siirtyvät – uusi aika tiedossa
