Tommi Mäkinen ylisti Juho Hännistä kovin sanoin: ”Oli häpeä, että hänen rallinsa päättyi tällä tavalla”
Kuva: Getty Images
Toyotaa tällä kaudella rallin MM-sarjassa kelvollisesti piiskanneen Juho Hännisen kausi ja mahdollisesti jopa ura päättyi viikonloppuna. Suomalainen ei ensi kaudella tallin leivissä aja, sillä Jari-Matti Latvalan ja Esapekka Lapin tallitoveriksi nousee Ott Tänak.
Tallipäällikkö Tommi Mäkinen harmitteli tapaa, jolla Jyväskylässä kolmanneksi ajaneen Hännisen kausi loppui.
– Oli häpeä, että hänen rallinsa päättyi tällä tavalla, Mäkinen harmitteli viitaten viikonlopun Walesin keskeytykseen Toyotan virallisilla nettisivuilla.
Hänninen on tehnyt tällä kaudella erinomaista työtä. Hän ajoi ennen Walesin keskeytystä seitsemän kertaa pisteille, parhaina tuloksinaan kolmas ja nelossijat.
– Juho on ollut tärkeä osa testi- ja kehitysohjelmaa, ja jos olemme onnistuneet tekemään hyviä saavutuksia tänä vuonna, niin siitä kuuluu kiitos myös hänelle. Juho, kiitos kaikilta meiltä.
MM-kausi päättyy marraskuussa Australiassa. Toyota ilmoitti jo aiemmin, ettei Hänninen tuossa kisassa aja.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä