Jari-Matti Latvala Saksan rallista: ”Yksi MM-sarjan konstikkaimmista kilpailuista”
Kuva: Getty Images
Jari-Matti Latvala ajoi huippuvauhtia Jyväskylän MM-rallissa, kunnes tekninen vika katkaisi hienosti alkaneen kilpailun. Saksaan Latvala lähtee palkintopallipaikka mielessään, vaikka ei odotakaan helppoa urakkaa.
Kokenut Toyota-pilotti myöntää, että Saksan ralli ei kuulu kalenterin helpoimmin selätettäviin.
– Saksassa sataa aika usein jossakin kohtaa viikonloppua. Siksi oli hyvä, että satoi, kun testasimme asfaltilla viime viikolla. Auto tuntui asfaltilla oikein hyvältä, mitä se oli jo Korsikallakin. Saksa on siihen verrattuna kuitenkin hyvin erilainen ralli. Rallissa on vähemmän mutkia, mutta siellä vaaditaan enemmän voimakkaita jarrutuksia täydestä vauhdista, Latvala analysoi.
– Juuri jarrutuksiin keskityimme testeissä, niissä voi menettää paljon aikaa, mutta myös tehdä eroa muihin, kunhan jarrutus onnistuu täydellisesti. Teimme töitä myös jousituksen kanssa ja lähdemme Saksaan hiukan pehmeämmällä autolla kuin Korsikalle.
– Saksa on yksi kalenterin konstikkaimmista kilpailuista. Vastustajistamme monet tulevat olemaan siellä vahvoja. Olen tyytyväinen, jos olemme viiden joukossa, palkintopallipaikka olisi jo loistava tulos, Latvala pohtii.
LUE MYÖS:
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki