Mikä on F1-turvaratkaisun kohtalo? McLaren-pomo toivoisi jo testejä

F1-tallit toivovat pääsevänsä testaamaan sarjan uusinta turvallisuusratkaisua, ”shieldiä”, tulevana syksynä ajettavan Italian GP:n yhteydessä.
Halon ja Aeroscreenin tilalle FIA:n haluamaksi valittu suojakuomu on tarkoitus määrätä pakolliseksi turvallisuusvarusteeksi jo lähikausina. McLarenin tallipomo Eric Boullierin mielestä tallien tulisi kuitenkin saada testata ratkaisua hyvissä ajoin ennen päätösten tekemistä.
– Yritämme raivata tilaa sen testaamiselle Monzassa, mutta tarvitsemme FIA:lta päätöksiä sen kohtalosta, Boullier toteaa Autosportille.
Eri turvaratkaisut ovat herättäneet sekä kuljettajien että tallien välillä ristiriitaisia mielipiteitä. Ylimääräinen päänsuoja otettaisiin ilolla vastaan, mutta toistaiseksi esitetyt ratkaisut eivät ole vakuuttaneet valtaosaa sarjan päätähdistä. Tästä syystä esimerkiksi paljon parjattu Halo, joka nähtiin viime vuonna lukuisissa perjantaiharjoituksissa, päätettiin lopulta hyllyttää.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- F1-sarjan kulisseissa kuohuu – tallit haluavat tarkennusta Max Verstappenin kyseenalaiseen tilanteeseen Singaporessa
- F1-tulokkaalle jättisopimus legendaarisen F1-tallin kanssa – vain Max Verstappen yläpuolella
- F1-tallilta shokkipäätös kuljettajamarkkinoilla – huippulupaus jäämässä ilman ajopaikkaa
- Singaporen GP:n suuri urotyö hukkui hurjan voittotaistelun seuraamiseen – ”Luulin jo menettäneemme sen”
- Lewis Hamilton tarjoaa mielenkiintoisen teorian Red Bullin romahduksesta
- Red Bull pulassa uuden sääntödirektiivin myötä? Red Bull lyttää teorian: ”Emme muuttaneet ainuttakaan osaa”
- George Russell musertuneena dramaattisen keskeytyksensä jälkeen: ”En oikein löydä sanoja”
- Valtteri Bottas toimi liikkuvana shikaanina Singaporessa – ”Ei vain ollut vauhtia”
- Carlos Sainzin taktinen älynväläys takasi upean voiton – ”Teimme sen auttaaksemme häntä”
- F1-tähti Lando Norrisilta armotonta kuittailua seinään ajaneelle George Russellille: ”Hän halusi kopioida minua”
- F1-tallilta shokkipäätös kuljettajamarkkinoilla – huippulupaus jäämässä ilman ajopaikkaa
- Max Verstappen selviää kolmesta tutkinnasta ilman rangaistusta – Red Bullia epäillään likaisesta tempusta
- F1-tulokkaalle jättisopimus legendaarisen F1-tallin kanssa – vain Max Verstappen yläpuolella
- F1-tähti Lando Norrisilta armotonta kuittailua seinään ajaneelle George Russellille: ”Hän halusi kopioida minua”
- Lewis Hamilton tarjoaa mielenkiintoisen teorian Red Bullin romahduksesta
- Red Bull pulassa uuden sääntödirektiivin myötä? Red Bull lyttää teorian: ”Emme muuttaneet ainuttakaan osaa”
- Carlos Sainz paalulle Singaporessa huippujännittävän aika-ajon päätteeksi – Max Verstappenia uhkaa tuplarangaistus