Sami Seliö palkittiin Urheilugaalassa – helmikuussa luvassa ”paljastuksia”
Urheilutoimittajien liiton vuoden parhaiden urheilijoiden valintatilaisuus järjestettiin tiistaina Helsingissä. Ennen Urheilugaalan alkua liitto julkaisi valintansa eri lajien parhaiksi urheilijoiksi. F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö valittiin moottoriveneilyn ykköseksi Suomessa 2015.
Seliö ei päässyt osallistumaan Urheilugaalaan ulkomaille suuntautuneen työmatkan takia.
– Aina lämmittää tällainen tunnustus – etenkin, kun sen saa urheilua läheltä seuraavilta alan ammattilaisilta. Kiitos siitä heille, Seliö kiittää tiedotteessa.
Seliö tekee tiimeineen parhaillaan ennakkovalmisteluja tulevaan F1-venekauteen. Suomeen hän saapuu ensi kuussa Helsingissä järjestettäville Venemessuille, jossa julkistetaan kautta 2016 koskevia uusia uutisia.
– Se on selvä, että jatkan F1-veneiden MM-sarjassa ja tavoitteeni on taistella kolmannesta maailmanmestaruudesta. Venemessuilla paljastan tulevasta kaudesta lisää, Seliö toteaa salaperäisenä.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi