Max Verstappen nousi voitollaan F1-legendan ohi – Itävallan kilpailussa nähtiin rangaistuskarkelot
Max Verstappen kruunattiin Itävallan osakilpailun voittajaksi.
Samalla hollantilainen ohitti F1-legenda Ayrton Sennan kaikkien aikojen voittotilastossa. Hollantilaisella on voittoja nyt 42.
Toiseksi ajoi Ferrarin Charles Leclerc. Monacolainen sai ajaa ruutulipulle ilman suurempia ongelmia, sillä talli kielsi kilpailun alussa jopa nopeammin ajaneeen tallitoveri Carlos Sainzin ohitusyritykset. Espanjalainen oli lopulta neljäs. Hänen eteensä kurvasi komean nousun sijalta 15 tehnyt Sergio Perez.
Kilpailun suurin puheenaihe olivat kuitenkin lukuisat rangaistukset. Tiukoista ratarajoista tunnettu Itävalta ei antanut kuskeille armoa tänäänkään. Ensimmäinen sanktio nähtiin jo kierroksella 16, kun Lewis Hamilton sai viiden sekunnin aikasakon. Tämän jälkeen rangaistuksia jaettiin lukuisia. Yuki Tsunoda keräsi yhteensä 15 sekuntia aikasakkoja.
Valtteri Bottaksen kilpailu oli pettymys. Heikon lähdön jälkeen suomalaisen auto vaurioitui, mikä pilasi pistehaaveet välittömästi. Bottas löytyy vasta sijalta 16 tallitoveri Zhou Guanyun ollessa 14:s.
Pisteille pääsivät järjestyksessä Lando Norris, Fernando Alonso, Mercedes-kuskit Lewis Hamilton etunenässä, Pierre Gasly sekä Lance Stroll.
LUE MYÖS:
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun