EK2: Esapekka Lappi ongelmissa – Kalle Rovanperä tuskaili auraamista
Viron MM-ralli käynnistyi perjantaina todenteolla, kun ohjelmassa oli ensimmäinen pidempi erikoiskoe. EK2:n vauhdikkain kuljettaja oli karmean rangaistuksensa jäljiltä kiukustunut Ott Tänak. Virolainen käskytti M-Sportin Fordiaan ilmiömäisesti ja Tänakin sekä virolaisten rallifanien kannalta torstainen takaisku oli ikävä tapahtuma.
MM-sarjan kärkimies Kalle Rovanperä on perjantaina jälleen kerran kovan paikan edessä, kun suomalaiskuski joutuu toimimaan ensimmäisenä aura-autonsa irtosoran täyttämillä pätkillä. Rovanperä teki kaikkensa ja kertoi päivästä tulevan vaikeaa roikkua muiden mukana.
– Tulee olemaan vaikeaa. Puskin kovaa ja käytin tietä niin paljon kuin mahdollista. Se on mitä se on ja teimme parhaamme, tuhahti Rovanperä maalissa.
Jopa voittotaistoon ennakoitu Esapekka Lappi jäi kakkospätkällä sekuntitolkulla Tänakin pohjista ja syy paljastui pätkän maalissa. Lappi oli korkannut liian kovaa hyppyriin, jonka johdosta hybridijärjestelmä lakkasi toimimasta, eikä lisätehoa ollut tarjolla.
– Hyppäsin liikaa alussa ja hybridisysteemi meni pois päältä. Oma virhe, kertoi Lappi.
Hyundailla huipputasolle paluun tekevä Teemu Suninen koittaa rakentaa pätkä pätkältä itseluottamusta sekä vauhtiaan. Opeteltavaa riittää uudessa työkalussa. Suninen oli toisella erikoiskokeella hienosti neljänneksi nopein.
– Se on uskomatonta. Todella nopeaa ja yritämme tehdä parhaamme, fiilisteli Suninen.
EK3 käynnistyy kello 10:01 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Viron MM-rallin tilanne, EK 2/21
- Thierry Neuville, Hyundai
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +3,2
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +4,5
- Elfyn Evans, Toyota +5,4
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai +7,4
- Takamoto Katsuta, Toyota +10,7
- Pierre-Louis Loubet, M-Sport Ford +15,2
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +37,4
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +41,9
- Egon Kaur, Skoda (WRC2) +48,4
12. Sami Pajari & Enni Mälkönen, Skoda (WRC2) +50,5
16. Emil Lindholm & Reeta Hämäläinen, Hyundai (WRC2) 1:00,2
LUE MYÖS:
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Vahvistus: Esapekka Lappi tekee paluun rallin MM-sarjaan!
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin