Illalla Suomen aikaa käynnistyvässä Kanadan GP:ssä on mielenkiintoiset lähtöasetelmat.

Paalupaikkamiehestä tosin ei tälläkään kertaa ollut epäselvyyttä lauantaisen aika-ajon jälkeen, mutta Max Verstappenin takana tullaan käymään kiivas taisto MM-pisteistä sekä palkintopallisijoituksista, olettaen hollantilaisen pysyvän poissa ongelmista.

Kilpailun tuomaristo laittoi aika-ajon jälkeen vielä pakkaa uuteen uskoon ja taaempana on jälleen kavereita, jotka on totuttu näkemään ylempänä lähtöruudukossa.

Fernando Alonso alkaa olemaan jo kuluvalta kaudelta tuttu kaveri kärkikahinoissa ja espanjalainen yrittääkin lähteä kiusaamaan Verstappenia kakkosruudusta. Kokeneen konkarin takana lähtevät nälkäiset Mercedes-kuljettajat Lewis Hamilton sekä George Russell, jotka ovat väläytelleet uuden autokonseptinsa vauhtia.

Viiden kärjessä on pakkaa sekoittamassa mahtavan aika-ajon ajanut Haas-tallin Nico Hülkenberg. Alunperin toiseksi sijoittunut saksalainen tuskin montaa kierrosta rypistelee lähtöpaikallaan, mutta kiusannee hänen takaa lähteviä ainakin jonkin aikaa.

Noteerattava oli myös Williamsin Alex Albonin suoritus lauantaina. Thaikuljettaja raahasi runsaan päivityspaketin saaneen kilpurinsa aina yhdeksänneksi saakka vaikeissa olosuhteissa ja saa tehdä melkoisen tempun, mikäli aikoo MM-pisteitä kerätä.

Kuumimman kärjen takaa yrittävät nousua tehdä Ferrari-kuljettajat Charles Leclerc sekä Carlos Sainz. Punaiset autot lähtevät vasta pakan keskivaiheilta ja nähtäväksi jää, kuinka Maranellon korskea orhi tänään laukkaa. Heidän takaansa lähtee turhauttavaa ajanjaksoa köröttelevä Sergio Perez. Meksikolainen missasi jo kolmatta kertaa putkeen aika-ajojen kolmannen osion varsin ylivoimasella Red Bull -autollaan. Perez ampuu matkaan ruudusta 12.

Suomalaisittain aika-ajot vesittivät Valtteri Bottaksen vahvan avausviikonlopun, mutta kilpailuun on luvattu pääasiassa kuivaa keliä, joka avaa nastolalaiselle mahdollisuuden nousuun kenties jopa MM-pisteistä perjantaisen vauhdin perusteella.

Kanadan GP käynnistyy kello 21:00 Suomen aikaa. Lähtöjärjestys alla.

Kanadan GP:n lähtöjärjestys

  1. Max Verstappen, Red Bull
  2. Fernando Alonso, Aston Martin
  3. Lewis Hamilton, Mercedes
  4. George Russell, Mercedes
  5. Nico Hülkenberg, Haas **
  6. Esteban Ocon, Alpine
  7. Lando Norris, McLaren
  8. Oscar Piastri, McLaren
  9. Alex Albon, Williams
  10. Charles Leclerc, Ferrari
  11. Carlos Sainz, Ferrari **
  12. Sergio Perez, Red Bull
  13. Kevin Magnussen, Haas
  14. Valtteri Bottas, Alfa Romeo
  15. Pierre Gasly, Alpine
  16. Lance Stroll, Aston Martin **
  17. Nyck de Vries, AlphaTauri
  18. Logan Sargeant, Williams
  19. Yuki Tsunoda **
  20. Zhou Guanyu, Alfa Romeo

** = lähtöpaikka kolmen lähtöruudun rangaistuksen myötä

LUE MYÖS: