Kanadan aika-ajojen alussa todistettiin rajua rattiraivoa – ”Hän on oikeasti kauhea k*****ä”
Kanadan aika-ajojen ensimmäinen osuus oli hurja painekattila monelle kuskille. Koko ajan paranevat sääolosuhteet mahdollistivat kuskien pysymisen radalla. Kierrosajat paranivat jokaisella yrittämällä.
Tämä kuitenkin aiheutti monia vaaratilanteita radalla. Viikonloppuna kanssakuskien hampaisiin joutunut Yuki Tsunoda sai paljon vihaa niskaansa myös aika-ajoissa. Tällä kertaa Ferrari-tähti Charles Leclercin toimesta.
– Tsunoda yritä edes! Hän on oikeasti kauhea kusipää, monacolainen avautui tiimiradioon.
Leclerc pääsi kuitenkin jatkoon. Samaa ei voi sanoa Alpinen Pierre Gaslystä. Ranskalainen jäi jatkosta muutaman kymmenyksen turvin. Gasly oli täräyttää kahden kuskin perään koko radan viimeisessä mutkassa. Tilanne Gaslyn ja viimeisenä tilanteessa mukana olleen Carlos Sainzin välillä etenee tuomariston käsittelyyn.
– Hänet pitäisi hylätä tuosta hyvästä! Ajan häntä kohti 300 lasissa, Gasly raivosi.
Valtteri Bottas selvisi jatkoon selkeästi. Tallitoveri Zhou Guanyu ei ollut yhtä onnekas. Teknisestä viasta kärsinyt kiinalainen karsiutui selkeästi.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”
- Tässä on F1-sarjan uusi maailmanmestari – jännittävä mestaruustaisto ei ratkennut voitolla
- Valtteri Bottas
- Lewis Hamilton synkissä vesissä – ”Miettii oikeasti jatkaako uraa F1:ssä”
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Max Verstappenista kauden paalukuningas Abu Dhabissa – näin mestaruuskandidaatit sijoittuivat aika-ajoissa
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Kalle Rovanperä paljasti IS:lle, kuka on vierellä usein kulkeva mystinen Jasse
- IS: Kalle Rovanperä tienasi hirmuisen summan MM-rallikaudesta
- Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
- Tunteet kuohahtivat F1-harjoituksissa – Max Verstappenille huomautus tuomaristolta
- Formula 1 -kausi huipentuu kolmen kuskin mestaruustaistoon – tässä Abu Dhabin GP:n lähetysajat
- F1-kauden päätösharjoituksissa raju ulosajo ja karmea aivopieru – rangaistuksia luvassa
- F1-kauden finaaliviikonloppu korkattu – tuloslista täynnä kummajaisia
- Suomeen merkittävä rallin talviosakilpailu? Sarjan tv-lähetykset tavoittavat 55 miljoonaa katsojaa
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuskinsa – Yuki Tsunoda sysätään sivuun
- Toyota syventää yhteistyötä Haasin kanssa – Kalle Rovanperän nimi nousi jälleen esiin