Kalle Rovanperä saavuttaa ranskalaismestaria – Esapekka Lappi nousi jo kolmen sakkiin Keniassa
Kenian MM-rallissa on ajettu aamulla jo kolme erikoiskoetta. Kilpailua johtaa edelleen Toyotan ranskalaismestari Sébastien Ogier, mutta Kalle Rovanperän jahti on alkanut.
Ero kaksikon välillä on kymmenen erikoiskokeen jälkeen 22,1 sekuntia ja aamun kahdella pohja-ajallaan suomalainen kiri roimat kahdeksan sekuntia.
Suomalaisittain tilanne on ylipäätään valoisa, sillä Hyundain Esapekka Lappi nousi jo päivän avauspätkällä kolmanneksi ohi Elfyn Evansin. Näin ollen Pieksämäen mies pääsi rikkomaan kolmen auton Toyota-rintaman ja ajaa erittäin vahvaa debyyttiä Safarirallissa.
Evans ajautui ongelmiin vesiesteen jälkeen menettäen aikaa noin 45 sekuntia. Kenian öiset sateet tekivät pätkistä todella mutaisia ja liukkaita
– Pystyimme puristamaan hieman enemmän, mutta uskon Sebin puskevan kovasti voiton eteen. Meidän täytyy myös miettiä mestaruustaistoa, koska haastajat ovat takana ja meille on hyviä pisteitä tulossa, kommentoi Rovanperä motorsportin mukaan.
Lappi oli äimän käkenä rajuista olosuhteista ja kertoi yrittäneensä vain selviytyä. Suomalaiskuski ei ole koskaan kokenut vastaavaa urallaan.
– Lätäköt ja mudan nähdessäsi menet jarrulle ja odotat, että selviätkö vai et, kommentoi Lappi.
Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta, joista seuraava käynnistyy kello 14:01 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Kenian MM-rallin tilanne, EK 10/19
- Sébastien Ogier, Toyota
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +22,1
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +1:18,4
- Elfyn Evans, Toyota +2:08,1
- Takamoto Katsuta, Toyota +2:13,6
- Dani Sordo, Hyundai +2:39,6
- Ott Tänak, Ford +4:21,1
- Pierre-Louis Loubet, Ford +11:01,4
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä pakko-onnistumisen edessä: ”Saatava hyvä tulos”
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun