Itävallan sprinttiviikonlopun ainoa harjoitus päättyi tiiviissä merkeissä – pilasiko F1-talli autonsa uusilla päivityksillä?
Itävallan sprinttiviikonlopun ensimmäinen ja ainoa harjoitussessio saatiin ajettua puhtaasti Red Bull Ringin radalla.
Yksi kalenterin kierrosajaltaan nopeimmista radoista pitää kuskinsa yleensä todella lähekkäin aikavertailussa, ja samaa nähtiin myös tänäänkin. Session nopeimman ajan kellotti MM-kärkinimi Max Verstappen. Hollantilainen oli noin kaksi kymmenystä seuraavaa kuskia nopeampi ja vieläpä kovemmalla rengasseoksella.
Uudet päivitykset viikonloppuun tuonut Ferrari miehitti sijat kaksi ja kolme. Carlos Sainz oli muutaman sadasosan tallitoveriaan Charles Leclerciä nopeampi. Neljänneksi ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton. Verstappenin tallitoveri Sergio Perez oli viides, noin puoli sekuntia aisapariaan hitaampi.
Erityisesti keskikastissa oli tiukkaa. Kuskit mahtuivat vain muutaman kymmenyksen päähän toisistaan. Valtteri Bottas löytyi sijalta 14, mutta ero kahdeksantena olleeseen Fernando Alonsoon oli alle kaksi kymmenystä.
Pieniä hälyytyskelloja voidaan soittaa McLarenin pilttuussa. Talli toi kasan uusia päivityksiä Itävaltaan Lando Norrisin kilpuriin. Brittikuski jäi kuitenkin viimeiseksi, peräti 1,6 sekuntia kärkiajasta. Myös tallitoveri Oscar Piastri löytyi yli puoli sekuntia edestä.
Poikkeuksellisesti aika-ajot ajetaan jo tänään perjantaina. Huominen on pyhitetty sprinttiaika-ajolle sekä itse sprintille.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sébastien Loebin uralle ei näy loppua – 51-vuotias rallilegenda palaa tositoimiin
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään

- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä