Red Bullin tekninen johtaja Adrian Newey ei pitänyt Max Verstappenin jarrutempusta viime kauden Saudi-Arabian GP:ssä. Verstappenia ohjeistettiin päästämään MM-kilpailija Lewis Hamilton ohitse laittoman ohituksen jälkeen.

Verstappen ei kuitenkaan tehnyt temppua puhtaasti, vaan painoi jarrut lukkoon hetkellisesti radan nopeimmassa kohdassa. Huono kommunikaatio Hamiltonin suuntaan aiheutti peräänajon, jonka seurauksena Hamilton osui Verstappeniin.

Kaksikko pystyi kuitenkin jatkamaan kilpailua, mutta Verstappenia muistettiin tilanteesta rangaistuksella.

F1-konkari Newey ei pitänyt kuljettajansa tempusta. Hän ymmärsi Verstappenin turhautumisen, mutta jarrutesti oli hollantilaiselta typerää.

– Maxissa on se loistava puoli, että saamme häneltä aina realistista palautetta siitä, mihin auto pystyy. Hän saa kaiken autostamme irti, Newey kommentoi The Race -julkaisulle.

– Hän on loistava kuljettaja. Hänen maineensa varomattomana sekä vaarallisena kuskina on mielestäni epäreilu.

– Hänen temppunsa Brasiliassa viime kaudella oli hieman tuhma. Saudi-Arabiassa hän oli vain hölmö. Ymmärrän että hän oli turhautunut, kun Hamilton ei ohittanut häntä, mutta jarrutestaus oli täysin turhaa. Hänen ei olisi pitänyt tehdä sitä.

– Mutta Silverstonessa Hamiltonilta nähtiin selvä rike. Ihmisillä tuntuu olevan lyhyt muisti. He leimaavat tietyt ihmiset välittömästi, eikä siitä leimasta ole helppo päästä pois.

– Maxin kanssa on helppo työskennellä. Hän on todella avoin sekä kuuntelee palautetta.

Verstappen voitti lopulta uransa ensimmäisen mestaruuden viime kauden päätteeksi.