Kauden ensimmäisen F1-kisaviikonlopun harjoitukset on ajettu. Lauantain harjoitusten nopein oli eilisen tapaan Max Verstappen. Hollantilaiskuljettajan kärkiaika ei kuitenkaan tullut helpolla. Session paras aika vaihteli jatkuvasti Ferrarin, Mercedeksen sekä Red Bullin välillä.

Kärkikolmikon muodostivat Verstappenin lisäksi Charles Leclerc sekä Sergio Perez. Seuraavaksi järjestyksessä tulivat George Russell, Carlos Sainz sekä Lewis Hamilton. Kaikki kuusi parasta kuljettajaa mahtuivat noin puolen sekunnin sisään.

Lauantain avaus oli mainio myös Valtteri Bottakselle. Suomalaiskuljettajan hyvä vauhti näkyi komeasti suomalaisen yltäessä kärkikymmenikköön. Aikaisessa vaiheessa kierroksensa ajanut 32-vuotias jäi kärkiajasta noin sekunnin. Bottas oli tuloksissa kahdeksas.

Myös toinen Alfa-kuljettaja, Guanyu Zhou seurasi suomalaista lähellä. Ero Bottakseen oli vain kaksi kymmenystä. Kaksikon eteen mahtui ”kärkikolmikon” lisäksi vain session lopussa parantanut Kevin Magnussen. Tämän perusteella sveitsiläistalli olisi mahdollisesti keskikastin kärkiauto.

Ferrari joutui myös tuomariston tutkintaan. Talli päästi Sainzin vaarallisesti suoraan Fernando Alonson eteen varikolla. Kolarilta säästyttiin kokeneen espanjalaisen nopeiden reaktioiden ansiosta.

Tallien todellinen vauhti selviää illan aika-ajoissa. Sessio käynnistyy kello 17:00.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Formula 1

@F1
Who impressed you the most in the final practice session? 🤔

All 👀 turn to qualifying!

#BahrainGP #F1