Alfa Romeo -tallin varakuljettaja Robert Kubica pääsi lauantaina pitkästä aikaa tositoimiin F1-auton puikoissa.

Kokenut puolalainen ei joutunut autoon ihan täysin kylmiltään, sillä Kubica on ajanut Alfa Romeon C41-autolla kolmet vapaat harjoitukset kuluvalla kaudella. Viimeisin keikka oli ennen kesätaukoa Unkarin Hungaroringillä.

Perjantaina Kubica luuli lauantain sisältävän jälleen kerran normaalia varakuljettajan norkoilua tiiminsä tiloissa ihmetellen. Lauantai olikin odotettua toimeliaampi, kun tallin vakiokuljettaja Kimi Räikkösen koronatesti oli osoittautunut positiiviseksi.

– Tiedät, että näin voi tapahtua, mutta et toivo sitä, koska silloin tallikaverille on täytynyt tapahtua jotakin valitettavaa, sanoi Kubica motorsport.com-sivustolle.

– Aamulla herätessäni kuulin jonkun pirisevän, mutta luulin sen olevan viereisen huoneen puhelin. Heräsin, enkä oikein tiennyt mistä oli kyse, kunnes katsoin kännykkääni ja näin vastaamattomat puhelut Frediltä (Vasseur).

– Luulin ensin, että olen saanut positiivisen testin, sillä saavuin paikalle todella myöhään. Olin Varsovassa vielä torstai-iltapäivään saakka Orlenin (Alfan sponsori) tapahtumassa. Avasin puhelimen, näin negatiivisen testituloksen ja samassa soitin Fredille takaisin, kertoi puolalainen.

Kubica osasi jo aavistaa, mistä oli kyse. Vermeet niskaan ja heti aamusta hommiin. Lauantaista tulikin 36-vuotiaalle odotettua kiireisempi. Haaste oli kova, sillä monet vakiokuljettajat ovat kertoneet Zandvoortin radan olevan yksi kauden kovimmista haasteista myös fyysisesti.

Kubica on itse ajanut Zandvoortissa viimeksi vuonna 2004, kun silloin vielä nuori puolalainen ajoi Formula 3 -sarjaa. Kerran urallaan osakilpailuvoittoa juhlinut Kubica teki oikeastaan sen mitä pyydettiinkin. C41-auto ehjänä aika-ajojen läpi ja molemmat Haas-autot jäivät taakse.

– Kolmas mutka oli erityisen haastava, menetin pääasiassa eniten aikaa siinä. Et kovin usein saa mahdollisuutta ajaa tuon kaltaista mutkaa. Itseasiassa jopa Kimikin oli vaikeuksissa siinä, sanoi Kubica kaltevien mutkien haastavuudesta.

– Se kaikki oli täysin uutta. Minulla ei ollut mitään käryä auton ja renkaiden toiminnasta. Mielestäni lähestymistapani oli täysin oikea.

– Olisin tietysti pystynyt paljon parempaankin, mutta näiden autojen kanssa joutuu ottamaan paljon riskejä aika-ajoissa. Näimme useiden kuljettajien tehneen virheitä. En ole tyhmä ja tiedän oman paikkani, sanoi Kubica liittyen varmaan ajamiseen.

Robert Kubica valmistautuu pitkästä aikaa koko kilpailun mittaiseen rasitukseen. Puolalaisen edellisestä osakilpailusta on jo vierähtänyt tovi aikaa, kun hän oli Williamsin kisakuljettaja kaudella 2019. Tämän päivän kilpailu on miehelle uran 98:s.