Red Bullin Max Verstappen ei pystynyt vastaamaan Mercedes-kuljettajien vauhtiin perjantain aika-ajoissa.

Hollantilainen ei pettynyt kolmanteen sijaansa ja uskoo pystyvänsä tekemään ainakin jotakin lauantain sprinttikilpailussa.

– Tämä on aina haastava rata meille, kertoi hollantilainen Felipe Massalle aika-ajon jälkeen.

Verstappen ei kuitenkaan harjoituksen jälkeen uskaltanut toivoa edes toista riviä. Perjantai ei alkanut auton tuntuman kanssa hyvällä tavalla.

– Meillä oli harjoituksissa enemmän ongelmia kuin olisimme halunneet, mutta toivuimme niistä siihen nähden hyvin, sanoi Verstappen.

– Olen iloinen ollessani tässä kolmantena.

Sunnuntain lähtöjärjestys määräytyy lauantaisen sprinttikilpailun mukaan. MM-sarjan kärkimies toivoo pystyvänsä haastamaan Mercedekset. Välissä on vielä yksi harjoitus, jossa Red Bulliin on mahdollista kaivaa hivenen lisävauhtia.

– Toivottavasti pystymme kilpailussa olemaan hieman lähempänä. Koskaan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu, sanoi Verstappen.

– Katsotaan huomenna toisessa harjoituksessa, jos voisimme löytää hieman lisää vauhtia pitkiin vetoihin.

Verstappenilla on ongelmattoman kisan tapahtuessa oiva mahdollisuus parantaa lähtöruutuaan sunnuntain kilpailuun ainakin yhdellä pykälällä, sillä Mercedeksen Valtteri Bottas tulee moottorirangaistuksen myötä starttaamaan pääkilpailuun pakan perältä.