Seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton solmi kesällä kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen Mercedeksen kanssa.

Hetken aikaa ilmassa saattoi leijua jopa mahdollinen skenaario, jossa menestynyt britti lopettaisi kilpailemisen kuninkuusluokassa kokonaan.

Hamilton on joutunut tällä kaudella taistelemaan pitkästä aikaa tosissaan maailmanmestaruudesta. Red Bullin Max Verstappen on tarjonnut kovan vastuksen ja kesätauolla eroa on brittimestarin hyväksi vain kahdeksan pistettä.

Hamilton kertoi The Expressenille, että hänellä kävi mahdollinen lopettaminenkin jo mielessä ennen uuden sopimuksen tekoa.

– Sinun täytyy toteuttaa intohimoasi ja tehdä niitä asioita, joista nautit. Minulla oli hetken jo sellainen hetki, että aloin miettimään itsekseni, olinko vielä oikeassa paikassa, kertoi Hamilton.

– Se on totta, että olen todella kilpailullisessa ympäristössä, mutta kun viiiri menee alas ja auto käynnistetään, minulle nousee suuri hymy kasvoilleni vaikka olen jo ajanut kilpaa niin monta vuotta.

Brittikuljettajan puheista voikin päätellä, että ura loppuu vasta hymyn hyytyessä, mutta tällä hetkellä suupielet osoittavat ylöspäin. Hamiltonilla oli hankalampi alkukausi mihin hän on tottunut ja britti on taistellut hänelle tärkeiden asioiden puolesta myös radan ulkopuolella.

– Meillä on vain yksi elämä ja sinun pitää nauttia siitä mitä teet. On tärkeää löytää mielihyvää jokapäiväisestä elämästä ja se on minullekin tärkeää, jatkoi britti.

– Sinä päivänä, kun en enää nauti siitä mitä teen, eikä hymy nouse huulilleni, tiedän sen olevan siinä. Sitten täytyy vain tehdä jotain muuta, kertoi kahdeksatta titteliään jahtaava Mercedes-tähti.