Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Kimi Räikkönen toivoo tallinsa onnen kääntyvän seuraavissa osakilpailuissa.

Edellisessä osakilpailussa Imolan radalla Alfa Romeon molemmat kuljettajat olivat kiinni pistesijoissa ennen alkaneita vaikeuksiaan.

Kimi Räikkönen ajoi ruutulipulle yhdeksäntenä, mutta kilpailun jälkeen tuomaristo langetti suomalaiselle paljon puhetta herättäneen aikarangaistuksen pudoten pistesijoilta ulos. Antonio Giovinazzi oli myös ajamassa pisteille, mutta jarruihin jumiin jäänyt irtonainen visiirin suojakalvo pakotti italialaisen tekemään ylimääräisen varikkokäynnin.

Räikkönen uskoo, että ongelmattoman viikonlopun osuessa kohdalleen, he pystyvät taistelemaan vankasti keskikastissa jatkuvasti pisteistä.

– Emme ole kovin kaukana muiden perässä. Teemme vain työmme kunnolla ja jos saisimme ripauksen hyvääkin tuuria välillä, sanoi Räikkönen.

F1-sarjassa ajetaan kaksi kisaa peräkkäisinä viikonloppuina Portugalissa ja Espanjassa. Tiukassa keskikastissa jokainen MM-piste on tällä kaudella kultaakin arvokkaampaa.

– Kaksi seuraavaa kisaa on kaksi uutta mahdollisuutta tehdä hyvää tulosta. Olimme pari kertaa jo hyvinkin lähellä, veisteli suomalainen.

Portugalin GP:n ensimmäiset harjoitukset alkaa perjantaina klo 12:25. Koko viikonlopun aikataulun ja lähetysajat näet täältä!