Aston Martinin Sebastian Vettel vakuuttaa olevansa tyyni, vaikka tulokastallin F1-testit Bahrainissa menivätkin viikonloppuna penkin alle.

Vettelin lauantaipäivä jäi pahasti vajaaksi, kun Mercedeksen valmistama vaihdelaatikko oireili. Päätöspäivänä sunnuntaina puolestaan turbo aiheutti ylimääräistä päänvaivaa.

Vajaaksi jääneet testipäivät ovat tänä vuonna entistä isompi kolaus, koska testipäiviä vähennettiin koronan takia. Tämäkään ei saanut nelinkertaista maailmanmestaria huolestumaan.

– En ole erityisen huolestunut, Vettel sanoi testeistä.

– Ehkä tämä johtuu iästä ja kokemuksesta. Kymmenen vuotta sitten nuorempana olisin ollut paniikissa.

– Meillä olisi voinut mennä paremmin, mutta olisi voinut käydä huonomminkin. Sain ajettua kuitenkin todella tärkeitä ja hyödyllisiä kierroksia viimeisenä päivänä, Vettel summasi.

Lähde: Motorsport