Yhdeksän vuotta isänsä Michael Schumacherin F1-jäähyväisten jälkeen, Mick Schumacher tulee tekemään F1-debyyttinsä Bahrainin osakilpailussa puolentoista viikon kuluttua. Vuoden 2016 F1-maailmanmestari, Nico Rosberg, kuitenkin haluaa tarjota nuorukaiselle varoituksensa valtaviin odotuksiin nähden.

– Ei ole helppoa olla tähden poika, saksalainen kertoo Expressille.

– Mickin kohdalla paine tulee olemaan kymmenen kertaa kovempi, sillä Michaelin päivistä ei ole vielä niin kauaa aikaa.

[readmore from=rosberg-nico]

Nico Rosberg tietää mistä puhuu. Hänen isänsä, suomalainen Keke Rosberg, voitti F1-maailmanmestaruuden ensimmäisenä suomalaisena vuonna 1982 ja jäi lopulta eläkkeelle vuonna 1986. Nico Rosberg teki F1-debyyttinsä 20 vuotta myöhemmin, vuonna 2006.

– Media tulee olemaan hänen kimpussaan jatkuvasti, alkuun ehkä jopa enemmän kuin Lewis Hamiltonin kimpussa, Rosberg ennustaa.

– Media ei tule antamaan hänelle aikaa, mutta hänen on otettava se väkisin. On oltava kärsivällinen. Minullakin kuitenkin kesti seitsemän vuotta saavuttaa ensimmäinen voittoni ja 11 vuotta tulla mestariksi.

– Nämä seikat on pidettävä mielessä, jos haluatte arvostella Mickiä tulevan kauden aikana, Rosberg päättää.